Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto on myöntänyt 92 500 euroa apurahoja ja avustuksia luovan kotimaisen säveltaiteen edistämiseksi taidemusiikin kentälle. Apurahat julkistettiin 8. joulukuuta, Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivänä.
Sibelius-rahasto myönsi tämän vuoden hakukierroksella apurahan tai avustuksen 30 hakijalle. Rahasto jakaa työskentelyapurahoja taidemusiikin sävellystyöhön sekä sävellystilausavustuksia uusien teosten tilaamiseksi. Näistä osa suunnataan kirkkomusiikin säveltämiseen. Eniten avustuksia myönnettiin sävellystilauksiin, yhteensä 60 000 euroa 18 hakijalle. Apurahojen ja avustusten saajat on julkaistu Suomen Säveltäjät ry:n verkkosivuilla.
”Sibelius-rahaston tukea vaille jäi jälleen monia erinomaisia hakemuksia. Osa hankkeista voi tehdä hakemuksen vielä seuraavallakin hakukierroksella. Suosimme myönnöissä hakemuksia, joissa hankkeelle oli esitetty uskottava ja huolellisesti laadittu projektisuunnitelma ja budjetti”, kertoo Sibelius-rahaston hallituksen puheenjohtaja Matthew Whittall.
Osa Sibelius-rahaston jakamista apurahoista ja avustuksista rahoitetaan Suomen Säveltäjät ry:n rahastolle ohjaamilla Kopioston kollektiivisilla tekijänoikeuskorvauksilla sekä Teoston tarkoitukseen antamalla tuella. Pegasos-apurahat suomalaisen lyriikan ja librettojen kirjoittamiseen ja säveltämiseen rahoitetaan vuosittain Suomen Kirjailijaliiton, Finlands svenska författareföreningin ja Suomen Säveltäjien tekemillä lahjoituksilla. Pegasos-apurahojen myönnössä otettiin huomioon hakijoiden muut työskentelyapurahat.
Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto on perustettu lokakuussa 1945. Jean Sibelius antoi nimensä rahaston käytettäväksi 80-vuotispäivänsä aikaan. Sibelius-rahaston perustaminen liittyy kiinteästi Suomen Säveltäjät ry:n perustamiseen ja tehtävään säveltäjien taloudellisen aseman turvaamiseksi. Rahaston pääoma kerättiin kansalaiskeräyksellä.