Kun musiikki todella resonoi minussa, tuntuu että todellisuuden lait ovat toiset ja aika lakkaa olemasta. Tuntuu kuin ruumiini olisi painoton ja koko olemiseni virtaisi vapaana soivassa tilassa. Parhaimmillaan, ihmeellisimmillään tämä kokemus on silloin, kun soittajat – elävänä samassa ajassa ja paikassa – jakavat tämän valtavan mahdottoman hetken kanssani, kannatellen sitä. Muu kuin kuultu sumenee, mieli saattaa väreillä, silmissä tuikkivat jälkikuvat ja suljettujen luomien tumma oranssi. Mitä banaaleimmat ilmaisut tulevat mieleen kuten jesss, mmm. Muuta ei yksinkertaisesti mahdu muotoutumaan musiikilta.
Olen huomannut, että se, minkä tulkitsen merkittäväksi kuulemassani musiikissa, pakenee minua. Kun asettelen säveliä nuoteiksi, merkitys ei vaikuta olevan sama, tuttu, vaan jotain muuta. Sävellän tutustuakseni tähän omalakiseen olioon: löytääkseni, muistaakseni, kuullakseni uudelleen jotain, jonka kadotin, mutta jonka olemassaolosta minulla on aavistus.
Olli Moilasen sivu Music Finlandin Coressa
Kolme teosta
Väylät (2020)
orkesteriteoksen kantaesitti Sinfonia Lahti syksyllä 2020 Dima Slobodenioukin johdolla Lahden Sibeliustalossa.
Ruskan värjäämät lehdet (2017)
sekakuorolle ja lausujalle Ryokanin runoihin, Jyväskylän Musica -kuoron 50-vuotisjuhlatilaus syksyllä 2017, jonka myös Helsingin kamarikuoro esitti Pohjoismaisilla musiikkipäivillä syksyllä 2018 Nils Schweckendiekin johdolla Amos Rexissä.
Rain dance (2019)
vaskikvintetin kantaesitti Nynorsk Messingkvintett syksyllä 2019 Korvat auki -konsertissa Balderin salissa.
Kuva: Minttu Saarni