Lapsena kesieni kohokohta olivat Savonlinnan Oopperajuhlat, joiden koko ohjelmiston olen käynyt katsomassa useina vuosina. Matka oopperaan kävi Enonkoskelta, mistä olen kotoisin. Ensimmäisestä näkemästäni Aidasta lähtien oopperajuhlaton kesä 2020 oli minullekin ensimmäinen kesä ilman oopperaa. Ooppera on ollut 4-vuotiaana alkaneen pianonsoiton ohella tärkeimpiä vaikuttajia musiikillisten käsitysteni muodostumisessa ja se on edelleenkin vahvana taustavaikuttajana taiteessani.
Kulttuurilla on ollut poikkeuksellisen merkittävä rooli perheessämme. Olen ollut todella etuoikeutettu päästessäni aivan lapsesta saakka konsertteihin, teatteriin, taidenäyttelyihin ja oopperaan. Vanhempieni tuki sekä pianonsoitolle että myöhemmin kuvioihin tulleelle säveltämiselle on ollut minulle tärkeintä tässä maailmassa, enkä ilman heidän vankkumatonta tukeaan totta puhuen olisi varmasti elossa – saati tässä pisteessä säveltäjän urallani.
Lukioaikana kärsiessäni vakavista mielenterveysongelmista ja ollessani muuten työkyvyttömänä säveltäminen ja soittaminen olivat muun hoidon ohella minulle parasta terapiaa. Vaikka nykyään voin suurimman osan ajasta paremmin, teoksilla on silti tietynlainen terapeutin rooli. Niiden kautta käsittelen edelleen ahdistusta aiheuttavia tunteita tai pelkoja, sillä säveltämiseen liittyy paljon kirjoittamista ja puhumista käsiteltävistä asioista. Monesti teokseni liittyvät ihmisenä olemiseen, erityisesti ihmismieleen ja tunteisiin. Uskon, että taidemusiikkiyleisölle niihin aiheistoihin on myös helppoa tarttua. Kokiessaan taidetta ihminen rauhoittuu vastaanottamaan jotakin. Siksi taiteilijoilla on ainutlaatuinen mahdollisuus tuoda esiin lähes mitä tahansa ajatuksia ja saada niille kanssa-ajattelijoita.
22-vuotiaana osallistuessani ensimmäiselle UNM-festivaalilleni Ruotsissa vuonna 2019 aloitin kolmannen vuoden sävellysopintojani Sibelius-Akatemiassa. Festivaalikokemus avasi ajatteluani ja säveltäjyyttäni lukemattomin eri tavoin – tuntui kuin olisin elänyt siihen saakka pää pöntössä. Erityisesti suhteeni teokseen muuttui: painotus alkoi liukua musiikillisesta sisällöstä prosessiin, konseptiin ja teoksen suhteeseen kaikkeen sitä ympäröivään. Kokemus rohkaisi minua luottamaan intuitioihini ja mielikuvittelemani musiikin kantokykyyn sellaisenaan ja varauksetta, josta on muodostunut minulle kantava sävellyksellinen ja myös sävellyspedagoginen periaate. Muun työn ohella sävellyksen opettaminen on minulle suuri ilon aihe, jota olen päässyt toteuttamaan yksityisoppilaiden ohella Kuule, minä sävellän!- ja Yhdenvertaisesti säveltäen -hankkeissa.
Erityisiä musiikillisia mielenkiinnonkohteita tai esikuvia minulla ei oikeastaan ole. Mietin harvoin, pidänkö jostain musiikista vaiko en, sillä useimmiten lähes kaikki musiikit osoittautuvat sitä mielenkiintoisemmiksi mitä enemmän niiden parissa viettää aikaa musisoiden, analysoiden tai kuunnellen. Tässä on jotakin, mistä oppia voisi ottaa useampaankin yhteyteen: useimmiten asiat joita pelkäämme tai joita kohtaan tunnemme negatiivisesti, ovatkin oikeastaan asioita, joita emme vain ymmärrä tarpeeksi hyvin.
Kolme teosta:
Puluseni (2021)
sopraanolle ja theorbille
Detrituksen tilaus
Kantaesittävät Linnéa Sundfær Casserly ja Kaisamaija Uljas myöhemmin vuonna 2021.
Virynttäytymistä (2020)
sinfoniselle puhallinorkesterille
Kantaesitys: Helsingin Poliisisoittokunta, joht. Erle Kont
Paavo-sali, Musiikkitalo, 24.9.2020
the impossibility of committing to this (2019)
kitaratriolle
Kitara Nova ry:n tilaus
Kantaesitys: Kitara Nova 2020 -festivaalilla Hietsun Paviljongissa 20.9.2020. Antero Pellikka, Henrik Holmström ja Teuvo Taimioja, kitarat.
Kuva: Leevi Räsänen