Kansainvälinen Uuno Klami -sävellyskilpailu järjestetään 4. kertaa vuosina 2018–2019. Kilpailuteosten jättöaika päättyy 3. joulukuuta, ja kevättalvella 2019 valitaan 3–5 teosta kilpailun finaaliin.
Kilpailuun voivat ottaa osaa kaikki Euroopan Unionin jäsenmaiden, Pohjoismaiden sekä seuraavien maiden kansalaiset (myös pysyvä oleskelulupa hyväksytään): Albania, Andorra, Bosnia-Hertsegovina, Kosovo, Liechtenstein, Makedonia, Moldova, Monaco, Montenegro, San Marino, Serbia, Sveitsi, Ukraina, Valko-Venäjä, Vatikaanivaltio ja Venäjä. – Kilpailussa ei ole osallistumisikärajaa.
Kilpailuteosten tulee olla ennen julkaisemattomia ja esittämättömiä sekä kestoltaan 15–30 minuuttisia orkesteriteoksia. Sävellykset on postitettava kilpailukansliaan viimeistään 3.12.2018. Kilpailussa jaetaan seuraavat palkinnot:
1. palkinto 11 000 euroa,
2. palkinto 9000 euroa ja
3. palkinto 7000 euroa.
Tuomaristo voi halutessaan jakaa palkinnot toisinkin.
Tuomaristoon kuuluvat säveltäjät Kalevi Aho (Suomi, tuomariston puheenjohtaja), Magnus Lindberg (Suomi) ja Erkki-Sven Tüür (Viro). Tuomariston kapellimestarijäsenenä on Kymi Sinfoniettan taiteellinen neuvonantaja Olari Elts (Viro).
Finalistit osallistuvat teostensa harjoituksiin
Kymi Sinfonietta esittää finaaliin valitut sävellykset kahdessa finaalikonsertissa Kouvolassa ja Kotkassa syyskaudella 2019. Tuomaristo tekee päätöksensä lopputuloksesta kuultuaan orkesteriharjoitukset ja finaalikonsertit. Finaaliin valittujen sävellysten tekijät pääsevät tiiviisti mukaan teostensa harjoitusprosessiin.
Kalevi Aho luonnehtii kilpailua seuraavasti:
”Uuno Klami -sävellyskilpailu on tärkein suomalainen ja yksi merkittävimmistä eu rooppalaisista sävellyskilpailuista. Haasteellisin vaihe tuomariston kannalta on finalistien valitseminen, sillä kilpailussa on ollut kautta linjan erittäin korkea taso ja huomattavan suuri osallistujamäärä.”
Uuno Klami -sävellyskilpailun kasvavasta merkityksestä kertovat osallistujamäärien kasvu. Ensimmäiseen kilpailuun osallistui 117 sävellystä 23 maasta, ja toisessa vastaavat luvut olivat 186 teosta 27 maasta. Edellisessä kilpailussa osanottajia oli peräti 265 yhteensä 37 maasta.
Kilpailua järjestää Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun kannatusyhdistys ry.
Kilpailun verkkosivut ja yhteystiedot
www.klamicompetition.fi
[Lähde: Uuno Klami -sävellyskilpailun tiedote 26.1.2018]
Kuva: Uuno Klami / Music Finland
[26.1.2018]