Säveltäjä Tuomas Turriago esittää Helsingin Steinway-galleriassa 3.12.2019 julkaistavalla uutuuslevyllä itse koko soolopianotuotantonsa. Suomen musiikinhistoriassa erittäin harvinaislaatuisen albumin julkaisee Pilfink-levymerkki.
Levyn 9 soolopianolle sävellettyä teosta on kirjoitettu vuosina 2000–2017. Turriago kantaesitti Jyväskylän pianokilpailussa vuonna 2001 teoksista vanhimman eli ensimmäisen pianosonaatin Janus. Hän on ollut kantaesittämässä myös suurta osaa levyn teoksista.
Osa teoksista on kuitenkin puhtaasti toisten esittämiksi kirjoitettuja tilaustöitä. Esimerkiksi Moods after Mompou (2003) on pianisti Kirill Kozlovskin tilaama ja kantaesittämä. Samoin Somber for Piano Solo (2017) on saanut syntynsä pianisti Ville Hautakankaan aloitteesta. Jitters vuodelta 2016 taas aiheutti Tampereen pianokilpailuiden 2017 pakollisena teoksena hermostuneisuutta suuren pianistikollegion keskuudessa.
Taitavana pianistina, säveltäjänä ja kapellimestarina tunnettu Turriago laittaa kuitenkin itsensä todelliseen koitokseen oman musiikkinsa levyttäjänä.

Omien teosten kantaesittäminen jännittää tavallista enemmän
Jarkko Hartikainen (JH): Esität nyt julkaistavalla levyllä koko oman soolopianotuotanosi, mikä lienee Suomessa ennenkuulumatonta – millaista oli työskennellä kaksoisroolissa? Onko omaa soittoaan helpompi vai vaikeampi kuunnella, kun kyseessä on oma sävellys?
Tuomas Turriago (TT): ”Kaksoisroolissa työskentely eli omien pianoteosten esittäminen on itse asiassa aika haasteellista.
”Kun tutkin esittäjänä muiden säveltäjien teoksia, syvällinen tutkimus on tarpeen. Juuri tämä tutkimusprosessi, missä etsin käsitteillä olevan teoksen ydintä, synnyttää tulkinnan. Kun löydän teoksesta uusia aspekteja ja kerroksia, auttavat ne minua sekä alitajuisella että tietoisella tasolla värittämään teosta ja siten tekemään tulkinnasta mehevän ja mielenkiintoisen.
”Kun harjoittelen omaa teostani, pidän tuota prosessia helposti itsestään selvyytenä, enkä tajua riittävän uutterasti etsiä värikerroksia omista musiikillisista aivoituksistani. Vaarana on laimea, ohut lopputulos, josta tulkinta ikään kuin puuttuu.
”Varsinkin kantaesittäessäni omia teoksiani tapanani oli jännittää tavallista enemmän. Pelkäsin, että ihmiset eivät saisi riittävän selkeää kuvaa teoksesta puutteellisen esityksen takia. Eli soittajan ja säveltäjän esitystä edeltävä jännitys yhdistyivät epämiellyttävällä tavalla.
”Koin omien teosteni esittämisen monen vuoden ajan epämukavana, mutta tällä hetkellä minusta on kiva esittää omia teoksiani. Olen kuitenkin esittänyt musiikkiani hyvin paljon, ja kokemus on auttanut unohtamaan moiset, osittain myös typerät problematiikat. Monet levyllä esitetyt teokset ovat suorastaan jo vanhoja sotaratsuja.”
Leikkiä ja tiukkaa raamitusta
JH: Miten luonnehtisit itseäsi säveltäjänä? Ketkä ovat olleet esikuvia tai inspiroivia säveltäjiä – ja mistä sävellyksesi kumpuavat? Miten työskentelet?
TT: ”Säveltäjäminäni syntyi kuin varkain. Olin varhaiskypsä ja innokas nuori pianisti. Varmaankin pianisteille tyypilliseen tapaan käytin luvattomankin paljon aikaa pianon ääressä improvisointiin ja leikkimiseen.
”Siitä vähitellen lähti säveltämiseni. Syystä, jota en edes osaa oikein eritellä, olin hyvin varhaisesta vaiheesta eteenpäin hyvin tarkka itseni kanssa siitä, että sävellyksieni muodon ja rakenteen ja motiivisen kudoksen piti olla tiivistä. Voi olla, että tuo johtui ahkerasta musiikin kuuntelustani, usein partituurin kanssa ja tarkan analyyttisesti (enimmäkseen kaikkea muuta kuin pianomusiikkia!!).
”Jo teini-iässä löydettyäni uuden motiivin työstin siitä välittömästi. Käännökset, inversiot, ravut ja muut sellaiset ennen mitään varsinaista kudoksen säveltämistä. Sitten tutkin esimerkiksi mahdollisuutta käyttää motiivia vaikkapa bassolinjana tai harmonisen suurrakenteen pohjana.
”Luulen että tuo tiukka itseni raamittaminen auttoi minut hienosti alkuun sävellystaipaleellani. Paljon myöhemmin tuosta ylianalyyttisestä luonteestani tuli myös rasite josta piti pyrkiä eroon eri keinoin.”

Bossa novasta ja merenguesta kohti klassista musiikkia
”Olen koko ikäni rakastanut sekä jazzia että jazzinsukuista latinomusaa kuten bossa novaa ja merenguea. Se on varmaan ensimmäinen vaikutteeni tai esikuvani.
”Sitten rakastuin Prokofjeviin ja Sostakovitsiin, kuten monet muutkin nuoret muusikot 80-luvulla. Teini-iässä rakastuin Bernsteiniin, Coplandiin, Barberiin ja amerikkalaiseen minimalismiin, ja näiden rapakon takaisten esikuvieni kautta aloin löytää oman sävelkieleni.
”Sen lisäksi rakastan erityisesti Debussya, Ravelia, Ligetiä, Salosta, Stravinskya ja Brahmsia, Schubertia, Mozartia ja Bachia. Suomalaisista esikuviani ovat olleet eri aikoina esimerkiksi Englund, Rautavaara, Kokkonen, Lindberg, Salonen, Nuorvala… Noita on niin monta ja tykkään niin monesta. Rakastankin musiikkia ilmiönä paljon enemmän kuin mitään yksittäisiä säveltäjiä tai tyylejä.
”Nykyään työskentelen lähinnä pöydän ääressä. Vältän pianolla pelleilemistä, joskaan en sitä itseltäni myöskään varsinaisesti kielläkään. Yleensä mieleeni juolahtaa jokin yksinkertainen aihio, jonka toimintamahdollisuudet tutkin ensin huolellisesti taulukoiden ja analysoiden. Sitten alan intuition viedä ja ajan kulua ja yritän oppia edellisissä teoksissani tapahtuneista virheistä ja huonoista ratkaisuista. Siinä pähkinänkuoressa työskentelymenetelmäni.
”Vanhemmiten olen tullut kriittisemmäksi ja hylkään yhä useampia projekteja ja pyrin myös säveltämään aina vain hitaammin ja pidemmällä esikypsyttelyajalla.”
Pianolle on helppoa ja vaikeaa säveltää
JH: Sävellystuotannossasi, etenkin kamarimusiikissa, pianolla tuntuu olevan vahva rooli. Miten soolopianomusiikki suhteutuu koko sävellystuotantoosi? Onko pianolle sinusta helppoa vai vaikeaa säveltää, kuten monet säveltäjät ajattelevat?
TT: ”Kamarimusiikki on lempilajini. Kahden tai useamman muusikon (myös kokonaisen orkesterin) välille soittaessa syntyvä jännite ja kollektiivinen energia on minusta ylittämätön voimavara. Tämä säteilee myös sävellystuotantooni. Koen esimerkiksi, että pianon yhdistäminen johonkin laulavampaan soittimeen synnyttää usein hyvin luontevan soinnin, josta molemmat hyötyvät.
”41 sävellyksestäni vain 9 on soolopianolle. Tuo on oikeastaan aika vähän pianistisäveltäjälle. Syy on juuri äsken mainitsemani. Pianolle on sekä helppoa että vaikeaa säveltää. Helppoa siksi, että sillä pystyy vaivattomasti toteuttamaan melkein mitä vain. Vaikeaa se on samasta syystä: helppoa kun on, kaikki on jo kokeiltu. Pyörää ei pianomusiikissa yksinkertaisesti voi keksiä enää uudestaan.
”Siksi olen valinnut tien, jossa imen mahdollisimman syvällisesti kaiken kosketinmusiikissa jo oivalletun itseeni, ja sen jälkeen, reflektion tuloksena, sävellän sitä mitä sydän sanoo. Historia näyttää, oliko siinä mitään kovin omaperäistä.”
Teksti: Jarkko Hartikainen
Artikkelikuva: Nea Ilmevalta
JJVCD215 (2019)
Tuomas Turriago:
Complete Solo Piano Works
Tuomas Turriago, piano
Katso myös