Freelancerin asema ja yritysmuodot
- Yleistä säveltäjän freelancetyöstä
- Olenko yrittäjä?
- Yrityksen perustaminen
- Laskuttaminen
- Jos maksat palkkaa tai työkorvausta muille
Laskuttaminen
Verokortilla
Verokortilla laskuttaminen on arkikielessä käytetty ilmaisu, jolla tarkoitetaan sitä, kun työn tekijä lähettää verokorttinsa palkkion maksajalle, joka puolestaan pidättää palkkiosta verokortin mukaisesti verot ja maksaa loput palkkion saajalle. Palkkion saajan on itse huolehdittava esimerkiksi YEL-maksuista, jos vakuuttamisvelvollisuuden alaraja ylittyy.
Jos työn suorittajalla on y-tunnus ja hän kuuluu ennakkoperintärekisteriin, hän ei voi laskuttaa verokortilla.
Laskutusohjelmat
Laskutusohjelmaa (esimerkiksi Zervant, Isolta tai Holvi) käyttämällä laskun lakisääteiset merkinnät tulevat kirjatuiksi varmimmin oikein. Useista laskutusohjelmista on olemassa ilmaisversioita, joiden käytöllä satunnainen laskuttaja pärjää varsin hyvin. Laskutusohjelma sisältyy usein myös laajempiin taloushallinto- ja kirjanpitopalveluihin.
Laskun voi tehdä myös itse ilman laskutusohjelmaa, mutta pakollisista laskumerkinnöistä tulee silloinkin huolehtia.
Laskutuspalvelut
Satunnaisesti laskuttava pääsee helpoimmalla käyttämällä laskutuspalvelua. Laskutuspalveluja on monia (mm. Akateemiset muusikot ja keikkalasku.fi), ja ne tarjoavat käyttäjälleen erilaisia maksullisia palvelukokonaisuuksia. Laskutuspalvelun valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, periikö palvelu maksun prosenttiosuutena laskutettavan palkkion summasta vai kiinteänä korvauksena.
Laskutuspalvelua käytetään useimmiten silloin, kun toiminta yrittäjänä on pienimuotoista ja harvakseltaan tapahtuvaa. Laskutuspalvelu hoitaa laskutuksen, kirjanpidon, ilmoitukset ja muun byrokratian käyttäjän puolesta. Osa laskutuspalveluista ei laskuta ulkomaille, mikä kannattaa huomioida, jos on esimerkiksi ulkomaisia tilauspalkkioita. Laskutuspalvelut perivät käyttäjältään palvelumaksun, joten jos yritystoimintaa on enemmän, taloudellisesti kannattavampaa on todennäköisesti opetella tekemään yrityksen pyörittämiseen liittyvä kirjanpito ja muu byrokratia itse.
Laskutuspalvelu ei esimerkiksi TE-viranomaisten tulkinnan mukaan ole työnantaja, joten sen käyttäjät ovat yrittäjäasemassa toimivia, vaikka heillä ei olisikaan y-tunnusta. Heidän tulee hoitaa eläke- ja sosiaaliturvamaksunsa itse.