11.-15. huhtikuuta järjestettävässä Tampere Biennalessa on tänä vuonna tarjolla kuultavaksi ennätysmäärä uusia teoksia: pelkästään konserttiohjelman puitteissa kuullaan 17 kantaesitystä ja lisäksi neljä muuta tänä vuonna valmistunutta teosta. Näyttelyohjelmassa on esillä seitsemän uutta teosta, eikä näihin lukuihin ole laskettu festivaalin useita improvisaatiotapahtumia tai iltaklubeja.
Festivaalin taiteellisen johtajan Sami Klemolan rakentaman ohjelman teemana on Vapaat radikaalit, ja tämä näkyy uusien teosten suuren määrän lisäksi monenlaisena vapauden, rajoilla olemisen ja vuorovaikutteisuuden korostumisena. Myös ulkomaisen musiikin osuus on tällä kertaa merkittävä. Kevään tapahtuma jatkaakin monella lailla Biennalen perinteisesti korostamaa monimuotoisuutta ja säveltäjäkirjoa, mutta hiukan erilaisin painotuksin kuin festivaalin historiassa on totuttu.
Suomalaisen musiikin värikäs kenttä
Vuonna 1986 perustetun Tampere Biennalen johtoajatuksena on alusta saakka ollut tuoda esille ja vakiinnuttaa uutta suomalaista musiikkia. Tampere Biennale suunniteltiin vuorottelemaan kansainvälisemmällä profiililla toimivan Helsinki Biennalen (myöhemmin Musica nova Helsinki) kanssa, ja aivan ensimmäisen festivaalin ohjelmaa kuvattiin lehdissä ”kotimaisuusasteeltaan sataprosenttiseksi”. Myöhemmin tavaksi tuli kutsua festivaalille myös ulkomaisia esiintyjävieraita. Keskeisimpänä osana ohjelmaa on ollut nykymusiikin konserttisarja, mutta festivaalilla on aivan alusta saakka ollut mukana myös muita taiteita, klubi-iltoja ja keskustelutilaisuuksia.
Tampere Biennalen retoriikassa on aivan ensimmäisistä vuosista saakka korostunut vahvasti ajatus suomalaisen musiikin monimuotoisuudesta. Tämä on tarkoittanut ennen kaikkea festivaalilla esitellyn säveltäjäjoukon runsautta, vaikka etenkin lehtikirjoituksissa on vuosien varrella tuotu esiin myös ohjelmiston tyylillistä kirjoa. Sekin on vuosien varrella muuttanut merkitystään. 1990-luvun tyylillinen suvaitsevaisuus laajensi kuvaa uudesta musiikista modernismin ulkopuolelle ja hyväksyi lehdissä haastateltujen nuorten säveltäjien mukaan nykymusiikiksi lähes kaiken muun paitsi pinnallisina pidetyt uustonaalisuuden ja uusromantiikan. 2000-luvulla festivaalin katse kääntyi aktiivisemmin nykymusiikin ulkopuolisiin vaikutteisiin ja genreihin ja kuulijoiden erilaisiin musiikkimakuihin.
Biennale-säveltäjien kärkijoukko
Vuoteen 2016 mennessä Tampere Biennalen konserteissa on esitetty 622 suomalaista teosta 178 säveltäjältä ja kahdeksalta useamman säveltäjän kollektiivilta. Säveltäjien määrä on suuri, mikä sopii toki hyvin yhteen festivaalin tavoitteleman monimuotoisuuden kanssa. Teemasäveltäjiä tai sävellyskonsertteja ohjelmistossa ei ole ollut, joskin eräänlaisena toistuvana nostona voidaan pitää nuorten säveltäjien esiin tuomista etenkin 1990-luvulla. Yhteiskonserttien tai sävellystilausten kautta nuoret säveltäjät ovat näkyneet myös lehtikirjoituksissa vahvasti.
Säveltäjien runsaudesta huolimatta Tampere Biennale ei ole voinut välttyä ajan kuluessa syntyneiltä painotuksilta: muutamat säveltäjänimet ovat nousseet festivaalin ohjelmistossa esiin toistuvasti tähän vuoteen saakka, ja ennen tämän kevään festivaalia noin kolmanneksen kaikista festivaalilla esitetyistä suomalaisista teoksista on säveltänyt yhdentoista säveltäjän joukko, joilta kaikilta ohjelmistossa on ollut kaksitoista teosta tai enemmän (ks. taulukko).
Lähes kaikki näistä säveltäjistä näkyivät ohjelmistossa vahvasti jo heti festivaalin ensimmäisinä vuosina, jolloin festivaaliohjelmiston valitsivat pitkälti esittäjät itse, ja näiden vakiintuneiden Biennale-säveltäjien sävellyksiin on festivaalilla palattu erittäin usein myöhemminkin, myös kevään 2018 Biennalessa. Nuoremmista säveltäjistä ei juuri kukaan ole saanut vastaavaa asemaa ohjelmistossa, vaikka uusiakin vakionimiä festivaalille on muodostunut.
Mutta vaikka kärki on melko kapea, diversiteetti on näkynyt siinä, että vastaavasti noin kolmannes kaikista kotimaisista teoksista ohjelmistossa on ollut säveltäjiltä, joilta on kuultu yhteensä vain yhdestä kolmeen teosta. Näiden harvoin kuultujen säveltäjien osuus ohjelmistosta on ollut suurinta aivan ensimmäisenä festivaalivuonna sekä vuonna 2016. Festivaalille aivan uusien säveltäjien lukumäärä on puolestaan ollut enimmillään vuosina 2010 ja 2012.
Naisten säveltämiä teoksia ollut suhteessa vähän – kuten nykymusiikkikentällä yleisestikin – vaikka Tampere Biennalen julkisuuskuvassa naiset ovat olleet vahvasti esillä 1980-luvulta alkaen. Tässä suhteessa vuoden 2018 Tampere Biennale tulee muodostamaan merkittävän avauksen, sillä tämän vuoden ohjelmassa noin 40 % teoksista on naisten säveltämiä.
Ensimmäisistä toisiin esityksiin
Tämän vuoden ohjelmiston painottuminen aivan uuteen on poikkeuksellista siitäkin huolimatta, että Tampere Biennale on pyrkinyt myös aiempina vuosina pysyttelemään lähellä tässä ja nyt -hetkeä. Kantaesityksiä – omia tai toisten tilauksia – on ollut tyypillisesti vuosittain vain muutamia, ja uutuuksien lisäksi festivaalilla on tietoisesti järjestetty tilaa myös toisille ja kolmansille esityksille, tavoitteena teosten vakiinnuttaminen osaksi nykymusiikkiohjelmistoa. Yhteensä festivaalilla on kantaesitetty vuoteen 2016 mennessä 113 teosta 77 eri säveltäjältä; teoksista 23 on ollut Tampere Biennalen omia tilauksia.
Tämän vuoden tilausteokset aloittavat festivaalilla myös aivan uuden linjan, sillä Max Savikankaan ääni-installaatio Lintukoto on festivaalin ensimmäinen näyttelyohjelmistoon eli konserttiohjelman ulkopuolelle kuuluva tilausteos. Festivaalin toisen tilausteoksen on säveltänyt Veli Kujala, ja Tampere Filharmonian orkesteriteoksen Kimmo Kuokkala.
Tämän vuoden uusista teoksista myös huomattavan suuri osa on ulkomaisia, joten festivaalilta voi nyt odottaa aitoa kansainvälistäkin vuorovaikutusta. Tänä vuonna festivaalilla voikin miettiä, onko Usko Meriläisen alkuperäinen ajatus suomalaisen musiikin vakiinnuttamisesta Tampere Biennalen avulla onnistunut jo niin hyvin, että Tampere Biennale voi jatkaa hyvillä mielin uudenlaisiin rooleihin suomalaisen nykymusiikin kentällä.
Tampere Biennalen tämän kevään ohjelmakirja on luettavissa täällä.
Tampere Biennalen taiteelliset johtajat
- Usko Meriläinen 1986–2000
- Ilari Laakso ja Juhani Nuorvala 2002–2006
- Lotta Wennäkoski 2008–2010
- Olli Virtaperko 2012–2014
- Sami Klemola 2016–
Merja Hottinen on Music Finlandin tutkimuspäällikkö ja Helsingin yliopiston jatko-opiskelija. Artikkeli perustuu Hottisen tekeillä olevaan väitöskirjaan, joka käsittelee suomalaisten nykymusiikkifestivaalien kulttuurisen merkityksen muotoutumista 1980-luvulta nykypäivään. Tampere Biennale on yksi väitöskirjassa käsiteltävistä festivaaleista.
[10.4.2018]