Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto jakaa apurahoja ja avustuksia luovan kotimaisen säveltaiteen edistämiseksi taidemusiikin kentälle. Hakuaika on käynnissä 1.–31.10.2022.
Sibelius-rahasto jakaa seuraavia apurahoja ja avustuksia:
1. Apurahoja ensisijaisesti konsertti- ym. taidemusiikin sävellystyöhön, toissijaisina kohteina voivat tulla kysymykseen myös sävellystyöhön tähtäävät opinnot. Työskentelyapurahoja ei myönnetä levytyksiin eikä instrumentti- ja laitehankintoihin.
2. Avustuksia tilaussävellysrahastosta uusien kamarimusiikki-/konserttiteosten tilaamiseksi. Näitä apurahoja voivat anoa muusikot, yhtyeet ja esimerkiksi kuorot tai festivaalien järjestäjät sävellystilauspalkkiota varten. Hakija voi olla myös työryhmä. Tukea voi hakea myös pedagogiseen käyttöön soveltuvien nykymusiikkiteosten tilaamiseen ammattimaisesti toimivalta säveltäjältä. Säveltäjä vastaa siitä, että hakemuksia tilauksiin ei voi tulla enempää kuin yksi säveltäjää kohti.
3. Pegasos-apurahoja suomalaisen lyriikan ja librettojen kirjoittamiseen ja säveltämiseen. Kyseeseen tulevat ensisijaisesti elävien suomalaisten runoilijoiden tuotantoon tehtävät sävellykset. Myös runoilijat ja libretistit voivat hakea avustusta kirjoitustyöhön silloin, kun teksti tehdään osaksi sävelteosta.
4. 1–3 apurahaa ja/tai avustusta kirkkomusiikin säveltämiseen. Hakija voi olla säveltäjä itse (työskentelyapuraha) tai teoksen tilaaja (esimerkiksi muusikko, kuoro tai seurakunta). Hakemuksessa tulee tuoda esiin, millaisia kirkollisia yhteyksiä hankkeella on.
Jotta mahdollisimman moni säveltäjä saisi tukea työlleen, sama säveltäjä ei voi saada Sibelius-rahastosta tukea peräkkäisinä vuosina, ei samalta eikä eri momentilta. Säveltäjä ei voi myöskään saada apurahaa tai avustusta, mikäli hänellä on jokin rahastosta tuettu hanke kesken tai apurahaselvitys tekemättä. Säveltäjän ei pidä hyväksyä yhtäkään tilaajan hakemusta, mikäli hän on saanut tukea edellisellä kierroksella tai tuettu hanke on vielä kesken.
Päätökset julkaistaan Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12.
Hakuinfo
Sibelius-rahasto järjesti hakuinfon etätilaisuutena 4.10. Hakuinfossa keskusteltiin mm. siitä, mitä hakemusta varten tarvitaan ja millainen on hyvä hakemus.
Lisätietoja hausta
Vappu Verronen, Sibelius-rahaston asianhoitaja
vappu.verronen(at)composers.fi
040 500 5905
Soittoajat:
ke 5.10. klo 12–14
ti 18.10. klo 12–14
to 27.10. klo 10–12
ma 31.10. klo 12–14