Säveltämisen alkeisopetus puhututtaa tällä hetkellä niin peruskouluissa kuin musiikkiopistoissakin. Säveltäminen on tuotu peruskoulujen uuteen opetussuunnitelmaan kaikille luokka-asteille. Musiikkiopistoissa säveltämisen opiskelu on selvästi lisääntynyt ja sitä hyödynnetään enenevässä määrin myös musiikin perusteiden opetuksessa. Mitä aiheesta ajattelee 37-vuotias säveltäjä Markku Klami, jolla on laaja kokemus musiikkiopistojen sävellyksen ja teorian opetuksesta?
Missä opetat tällä hetkellä ja mitä aineita?
Opetan lukuvuonna 2016–17 Espoon, Itä-Helsingin ja Vantaan musiikkiopistoissa, pitkästä aikaa huomattavasti pienemmällä tuntimäärällä kuin aiempina vuosina.
Opetan sävellystä yksityisopetuksena sivuaineisille oppilaille, koska tällä hetkellä voimassaolevien taiteen perusopetuksen linjausten johdosta musiikkiopistoissa ei voi sävellys olla pääaineena. Toivomuksia sävellyksen pääaineisuudesta olen kasvavissa määrin kuullut kentältä jo vuosien ajan niin oppilailta, vanhemmilta kuin monilta opettaja- ja säveltäjäkollegoiltakin.
Sävellyksen lisäksi opetan musiikinteoriaa, säveltapailua, musiikin historiaa (aina antiikista nykypäivään), harmoniaoppia, musiikkianalyysiä ja ”konserttikulttuuri ja musiikkifilosofia” -nimistä kurssia. Nämä kurssit kattavat monipuolisesti sekä perus- että opistotason musiikin perusteiden opinnot. Oppilaiden ikähaitari on pääasiassa 13–20-vuotiaissa, mutta myös vanhempia, jopa yli 60-vuotiaita oppilaita on toisinaan mukana.
Perinteistä musiikinteorian ja säveltapailun ryhmäopetusta annan mahdollisuuksien mukaan sävellyslähtöisesti. Fokus on oppilaan omassa luovassa työssä, hänen omaa kasvuaan ruokkien ja tukien sekä samalla säveltämisen maailmaan tutustuttamisessa. Luonnollisesti myös vaadittavat mupe-taidot kuuluvat opetussuunnitelmaan.
Miten hyödynnät säveltämistä musiikin perusteiden opetuksessa?
Varsinkin Vantaan musiikkiopistossa musiikin perusteiden ryhmäopetuksessa on oppilaiden oma sävellys- ja sovitustyö integroitu erittäin pitkälle keskeiseksi opetusmenetelmäksi. Oppilaat säveltävät ja/tai sovittavat omia töitään, niitä harjoitutetaan tunnilla ja esitetään kaksi kertaa lukuvuodessa järjestettävissä sävellyskonserteissa. Vuosien mittaan konserteissa on kuultu todella monialaista musiikkia soolokappaleista isoihin ensembleihin, vokaaliteoksiin, rapiin ja ”nauhateoksiin”.
Vantaalla tämän musiikin perusteiden ja sävellyksen integraation mahdollistaa käytössä oleva opetustapa, jossa toimimme työpareina. Tämän työtavan kehittäjänä on toiminut mupe-aineiden lehtori ja ainejohtaja Marjatta Airola. Mukana tässä työparityössä on Marjatan ja itseni lisäksi mupe- ja musiikkiteatteriopettaja Marko Alastalo, joka vastaa myös osaltaan sävellyksen opettamisesta.
Pidän erittäin tärkeänä sitä, että oppilaat pääsevät näkemään ja käymään läpi koko prosessin ensimmäisistä ideoista valmiiksi soivaksi esitykseksi. Tämä lähestymistapa on Vantaalla tuottanut hyviä tuloksia. Oma luova työ ja mupe-aineiden antamat työkalut ideoiden siirtämiseen nuottikuvaksi ovat innostaneet monia oppilaita jatkamaan sävellystä. Vantaalla olen jo useita vuosia pitänyt viikottaista, avointa sävellysseminaaria asiasta kiinnostuneille oppilaille, mutta valitettavasti tänä vuonna en ennätä ko. kurssia pitämään, koska jouduin oman sävellystyöni vuoksi vähentämään tuntimääräni.
Vedätkö vielä musiikin filosofian kurssia Espoon musiikkiopistossa?
Kyllä, se on ohjelmassa tänäkin lukuvuonna!
Kerropa muutama esimerkki, mitä olette kurssilla pohtineet ja tehneet?
Kurssilla pyrin johdattelemaan oppilaita miettimään mm. seuraavia asiakokonaisuuksia:
– mitä musiikki on/voi olla? (massiivinen aihe, mutta tästä on aina virkistävää ja hyvä keskustella)
– millainen on konserttitilanne?
– millainen on teos? (ts. mitkä kaikki ominaisuudet ym. tulee täyttyä, että esim. musiikkikappaletta voi kutsuta teokseksi)
– musiikki ja tekijyys (säveltäjät, esittäjät, yleisöt, tallenteet, internet jne…)
– perinteisen populaari- ja taidemusiikin luokittelun pohtimista (unohtamatta kansan- ja maailmanmusiikkia)
– musiikki ja tunteet (mm. musiikin kokeminen ja ymmärtäminen, tulkinta)
– musiikki yksilön ja yhteisön näkökulmasta (mm. arvottaminen: perinteinen taide-viihde -jako, siitä keskustelu ja kyseenalaistaminen, musiikkikritiikki jne.)
– ja jos aikaa jää, tutustumme myös musiikin filosofian ja estetiikan historiaan
Opetustapana ovat viikottaiset ryhmätunnit, joiden aikana käydään paljon keskusteluja pienryhmissä. Lisäksi tehdään konserttikäyntejä, omia kirjallisia töitä mm. yllä olevista aiheista, konserttikritiikkejä sekä kirjoitetaan yksi laajempi essee. Vuosittain harjoitetaan yhdessä myös konserttiprojekti. Viime keväänä esitimme Tapiolan kulttuurikeskuksen Louhisalissa La Monte Youngin Composition 1960 -sarjan osan nro. 7.
Tämän kurssin oppilaat ovat musiikkiopistotasolla, ja heidän saamansa musiikkikasvatuksen sekä ympäröivän yhteisön ja yhteiskunnan johdosta heille on väistämättä kehittynyt jo melko yhteneväiset käsitykset siitä, mitä musiikki, musiikkiteos, konserttitilanne jne. ”voivat” olla. Näitä ajatuksia pyrin parhaani mukaan avaamaan ja ravistelemaan kurssin aikana.
Mikä voisi olla erityisesti säveltäjän vahvuus opetustyössä?
Säveltäjän koulutus on laaja ja monialainen, joten yksi säveltäjän vahvuus voisi olla juuri säveltämisen, ja koko musiikkielämän, laajassa tuntemuksessa. Pedagogiset taidot ovat tietenkin oma kenttänsä ja se, miten hyvin säveltäjä siihen maailmaan sopii, voi olla jo hiukan eri kysymys. Näkisinkin, että kun sävellystä nyt nostetaan yhä enemmän esille myös uusien valtakunnallisten opetussuunnitelmien kohdalla, ja monet musiikkiopistot ovat ympäri Suomea heränneet asiaan viime vuosina, olisi säveltäjän hyvä hankkia opetuskokemusta jo opiskeluvaiheessa sekä sisällyttää opintosuunnitelmaansa myös pedagogisia opintoja.
Mikä voisi olla säveltäjän vahvuus koulujen musiikinopetuksessa?
Tähän vastaisin aikalailla samoin kuin edeltävään kysymykseen.
Mielestäni nimenomaan peruskoulun kenttä olisi kaikkien alojen taiteilijoiden syytä ottaa fokukseen: peruskoulu tavoittaa yhteiskunnan hyvin laajasti: kaikki 7-16 -vuotiaat käyvät sen, ja siksi peruskoulussa annettava taidekasvatus on avainasemassa. Taidekasvatuksen määrää peruskoulutasolla on supistettu todella huolestuttavan vähäiseksi, ja tässä näkisinkin juuri taiteilijoiden mahdollisuudet vaikuttaa päättäjiin.
Jos ja kun koko väestön tavoittavassa peruskoulun opetussuunnitelmassa ajetaan taidekasvatusta alas, ja tuo kasvatus jää pääosin lasten ja nuorten oman harrastuneisuuden varaan, herää kysymys siitä, miltä tulevat vuosikymmenet näyttävät. Kun taidekasvatuksen määrä on vähäinen, ei edes laadukas ja hyvä kouluopetus kykene ihmeisiin. Kun tulevaisuuden päättäjät saattavat olla kulttuuriperinnöstämme jokseenkin hataralla tieto- ja ennen kaikkea kokemuspohjalla, minkälaisia päätöksiä tällaiset henkilöt aikanaan kykenevät kulttuurikentän osalta tekemään?
Tämä ei ole niinkään haman tulevaisuuden mahdollinen uhkakuva, vaan tämän päivän koulutustarjonta luo jo tuota tulevaa pohjaa.
Itseäni huolestuttaa se, että opetustuntimäärältään riittämättömän pientä taidekasvatusta antavat alakoulussa luokanopettajat, jotka eivät ainakaan nykyisessä koulutuksessaan saa juuri mitään työkaluja näiden aineiden opettamiseen. Yläkoulussa taidekasvatusta antavat hyvin koulutetut aineenopettajat, joiden työlle asettavat kuitenkin rajoitteita riittämättömät tuntimäärät.
Pitäisin säveltäjien ja muiden taiteilijoiden vahvuutena mahdollisuutta tuoda oma laaja-alainen antinsa kouluihin. Keskustelua ja mietintää olisi hyvä käydä myös aineenopettajien kanssa siitä, mikä olisi toimivin tapa järjestää tällaista taiteilijoiden antamaa opetusta. Kuten kaikessa sivistyksen hankkimisessa, pitkäjänteinen työ pitkän ajan kuluessa tuo parhaimmat tulokset. Se, onko tällaista pitkäjänteistä työtä mahdollista tuoda kouluihin tämän hetken leikkausvimmassa, on suuri kysymys. Yksittäiset, lyhytkestoiset projektit ovat nekin ilman muuta piristysruiskeita koulumaailmassa, mutta en ihan usko niillä olevan samanlaista opetus- ja kasvatusmahdollisuutta kuin pitkäjänteisellä, jatkuvalla työllä.
Riikka Talvitie