Klassisen musiikin radiokanava Radio Classic on perustanut uuden Tempo-musiikkipalkinnon.
Radio Classic suuntaa palkinnon Suomessa asuville nuorille, alle 30-vuotiaille klassisen musiikin taitajille. Kuudesta palkintokategoriasta yksi on suunnattu nuorelle säveltäjälle. Muut palkinnot annetaan laulajalle, instrumentalistille, kapellimestarille tai kuoronjohtajalle, kuorolle sekä orkesterille tai yhtyeelle.
Kunkin kategorian voittaja saa 3000 euron rahapalkinnon.
Tempo-palkinnolla Radio Classic haluaa nostaa parrasvaloihin nuorta klassisen musiikin osaamista, kannustaa nuorten muusikoiden valiojoukkoa ja antaa tunnustusta tehdystä työstä.
Näin ilmoittaudut kilpailuun mukaan
Oppilaitokset tai yksityishenkilöt voivat ilmoittaa vuonna 1989 ja sen jälkeen syntyneitä palkintoehdokkaita viimeistään 12.11.2018. Verkkosivujen kautta lähetettävän vapaamuotoisen hakemuksen lisäksi hakijoilta pyydetään enintään 10 minuutin pituista videota, joka kuvaisi mahdollisimman hyvin hakijan taitoja.
Palkintoraadin jäseninä toimivat mm. Suomen musiikkioppilaitosten ja Radio Classicin edustajat. Kuusihenkisen raadin jäsenet julkaistaan tämän syksyn aikana.
Myös Radio Classicin kuulijat voivat äänestää suosikkiaan 14.12.2018 alkaen Tempo-palkinnon nettisivuilla.
Tempo-palkinto
- jaetaan 2.3.2019 Helsingin Musiikkitalossa järjestettävässä Tempo-gaalassa
Lue lisää
[18.10.2018]