Paavo nukkui pois 18. tammikuuta 2022 hoivakodissa Järvenpäässä.
Maastamme, maailmastamme, katosi aivan erityinen ihminen omaperäisine ajatuksineen. Jäi monimuotoinen musiikki, kirkas ja persoonallinen, vakava, sydämestä tuleva tai tanssiva.
Kun etsin sanoja Paavon kuvaamiseen, ne on vaikea panna järjestykseen, niiden pitäisi olla läsnä samanaikaisesti niin kuin Paavon mielessä pyörivät monet samanaikaiset impulssit: äly, herkkyys, uteliaisuus, oppineisuus, kekseliäisyys; mutta myös aistillisuus ja moniaistinen ilmaisu; ajattelun itsenäisyys, mutta toisaalta kuuntelun valppaus, vilpittömät reaktiot.
Paavon rinnalla Anja: suorasukainen, lämmin, reipas elämänvoima. Turva ja syvä rakkaus. Anja siirtyi toiseen maailmaan kesäkuussa, ja sinne Paavo halusi häntä seurata – ”takaisin Anjan luokse.”
*
Innostunut, poleeminen, avarakatseinen ja katseita avaava, verbaalisesti kimurantti mutta tarkka. Ankaruuden takana ymmärrys, ja joskus osaaottava mietteliäs katse.
Itse tapasin Paavon ensi kertaa sävellystunnilla syyskuussa 1976. Oli alkanut tuntua välttämättömältä päästä juuri hänen oppilaakseen. Mielessäni pyöri musiikkia, jota olin kyvytön työstämään ja ilmaisemaan.
Tuntia oli edeltänyt vaivaantunut puhelu. Paavo vastasi puhelimeen tutuksi tulevalla hengästyneellä äänellä kiireisesti, ja asian esitettyäni kysyi vähän ärtyneesti: ”Onko se säveltäminen nyt niin tärkeätä?”.
Pienessä luokassa Sibelius-Akatemian R-talossa Paavo istui pystypianon ääressä pikkutakissa ja solmio kaulassa. Teititeltiin. Sävellystuotantoni oli pienimuotoista, enimmäkseen vokaalimusiikkia. Vilkaisi lappusiani, taisi punakynällä ympyröidä kohdan, jossa ehkä oli jotakin potentiaalia, mutta sitten ryhdyttiin töihin, eikä sävellysyrityksiini juuri palattu useampaan vuoteen. Olen vuosien kuluessa ymmärtänyt mitä hän tarkoitti sanoessaan: ”Sävellysopiskelun aikana päämääränä ei ole tuottaa sävellyksiä, vaan hionnan kohteena on säveltäjä itse”.
Paavon metodeihin kuului erilaisia harjoitelmia. Kuuluisa pikkurumpukappale oli siinä vaiheessa ihan mahdoton saattaa valmiiksi, niin tärkeätä kuin rytmi- ja muotoelementteihin keskittyminen olisi minulle ollutkin. Myöhemmin tajusin kyllä, että nekin toivottomat yritykset avasivat ajatuksiani.
*
Tarkka katse, arvaamaton kommentti, monimutkaiset lauseet. Ei mitään helppoa eikä kätevää. Ei reseptejä, ei myöskään rohkaisuja.
Oli selvää, että säveltäjän tie tulisi olemaan vaativa ja loputonta työtä. Niin kuin on ollutkin. Toivottomuuden ja oman pienuuden tunne: kuinka koskaan voin löytää ja luoda työkalut omaan musiikkiini, koska pääsen ilmaisemaan itseäni?
Kerran höyrytin liimatun suosituskirjekuoren auki, ja sieltä löytyi pohdittuja ja hienoja sanoja, joita en ollut ikinä kuullut, ja joita minun olisi pitänyt osata olla odottamatta ja lukematta.
*
Naiseudestani ei koskaan puhuttu. Se oli viesti siitä, että olin opiskelemassa elämää, johon voisin yltää siinä missä pojatkin. Epävarmuus ja esikuvien puute tosin loistivat selvästi; eräänä viikkona tärkein läksy oli katsoa kymmenen kertaa päivässä peiliin ja toistaa ”Minä osaan”.
Hyvin pian aloin ymmärtää, että vuodet Paavon oppilaana olivat tärkeimmät elämässäni koskien tulevaa musiikkiani. Kaikki edeltävä oli johtanut siihen, ja kaikki sitä seuraava lähti siitä liikkeelle.
*
Kosmopoliitti kaikkitietävä, paljon ymmärtävä, lämminsydäminen, loputtoman antelias jakamaan tietoaan.
Jotkut keskustelut ymmärsin vuosia myöhemmin, kuten ajatuksen oopperasta. Paavo oli itse säveltämässä Silkkirumpua, kun julistin etten tule koskaan kirjoittamaan oopperaa, tukemaan vanhentunutta, porvarillista korkeakulttuuria, jossa laulajat pääsevät esittelemään korkeita ääniään. Totesi vain, että sehän on määrittelykysymys, jokainen voi itse päättää millainen on ooppera tänään. Tuo lause tuli mieleeni vuoden 1989 tienoilla kun tajusin että ooppera voi olla myös elämäämme vaikuttava syvällinen ja henkinen kokemus.
Haavoittuva, haavoitettu, väärinymmärretty. Oopperasäveltäjänä kesken jäänyt ura liian ahdaskatseisessa Suomessa.
*
Hyvä, syvällinen, arka, peloton.
Puhelut olivat aina pitkiä, ja niiden aikana vieressäni oli aina kalenteri, johon kirjoitin muistiin jatkuvasti teosten, kirjailijoiden nimiä, ajatuksia, tarinoita. Nämä muistiinpanot alkoivat ensimmäisellä sävellystunnilla, ja jatkuivat siis yli 40 vuotta.
*
Säveltäjä, opettaja, pianisti, ajattelija, kirjoittaja, jonka valtava elämäntyö on meille vielä suureksi osaksi tuntematon rikkaus.
Pariisissa 14.2.2022,
Kaija
Teksti: Kaija Saariaho
Kuva: Ari Ojala