Nykytaidemusiikki ansaitsee palkintonsa

Teksti: Osmo Tapio Räihälä, Suomen Säveltäjät ry:n puheenjohtaja
Kuva: Maarit Kytöharju

Kansallisten säveltäjäyhdistysten järjestämä Pohjoismaiset musiikkipäivät (Nordic Music Days) lienee maailman vanhin yhä toimiva nykymusiikkifestivaali, sillä se järjestettiin ensimmäisen kerran 1888, kun esimerkiksi Edvard Grieg oli vasta 45-vuotias. Järjestämisvastuu kiertää Pohjoismaiden välillä, juuri itsenäistynyt Suomi oli mukana ensimmäisen kerran 1919. Vuoden 2024 tapahtuma järjestettiin poikkeuksellisesti Skotlannin Glasgow’ssa, ja tendenssi on selvä: emme halua käpertyä pohjoiseen ”onnelaamme”, vaan haemme aktiivisesti uusia yhteistyökumppaneita ja näköaloja.

Yllätys oli silti melkoinen, kun Glasgow’n NMD nimettiin ehdokkaaksi Royal Philharmonic Society -palkinnon saajaksi Vuoden tapahtumien sarjassa. Tuo yhdistys on perustettu 1813, ja sen ansiolistalla on mm. Beethovenin 9. sinfonian tilaaminen, eli palkinnolla on prestiisiä. Ehdokaslistalle ylsi vain kolme tapahtumaa. Palkintoa ei tällä kertaa tullut, mutta palkintoseremonia Lontoon Southbank Centren Queen Elizabeth Hallissa oli huikean vaikuttava, ja ainakin brittien taidemusiikkielämä tietää nyt, mikä on Nordic Music Days. Seuraavaa festivaalia marraskuussa 2027 emännöi muuten Suomi, ja mukana yhteistyössä ovat nyt skottien lisäksi myös Baltian maat.

Olenkin usein ihmetellyt, miksi Suomessa ei liiemmin jaeta taidemusiikkipalkintoja. Sen paremmin säveltäjille, teoksille kuin niiden esitystapahtumille ei ole säännöllisiä palkintoja. Minulta on kysytty, kuka muka tarvitsee alan sisäistä selkääntaputtelua, ja siihen on helppo vastata: me itse! Koko ala tarvitsee oman hännän nostelua ja henkselien paukutusta, sillä tavattoman korkeasta laadustaan huolimatta uusi taidemusiikki on viime vuosina vajonnut Suomessa lähes uutispimentoon. Sanomalehdet ovat kurjistaneet kulttuuriosastonsa pintailmiöiden ja tv-arvostelujen hötöksi, konsertteja tai levyjä ei arvostella, mistään ei saa lukea, miten maailmalla tällä hetkellä sävelletään tai edes, kuka säveltää.

Ainoa säännöllinen palkinto, jossa nykytaidemusiikki joskus nousee esiin on Teosto-palkinto, jonka tekijät toki itse rahoittavat. Teosto-palkinnon rakenne vain ei toimi, sillä siinä verrataan toisiinsa Joonas Kokkosta mukaillakseni lattiaa ja kattoa, kun keskinäiseen vertailuun asetetaan teokset, jotka edustavat keskenään täysin erilaisia tyylejä ja päämääriä. Nykytaidemusiikkiteos on saanut vuodesta 2003 jaetun palkinnon vain 13 kertaa. (Kyllä, olen istunut itsekin palkintoraadissa.)

Vähintä mitä Teosto-palkinnolle tulisi tehdä olisi eri kategorioiden perustaminen kirjallisuuden Finlandia-palkintojen tapaan. Tämän kritiikin ymmärtää kun vilkaisee, kuinka pieni osuus taidemusiikilla on palkintoehdokkuuksissa, ja yksinään palkintopottia ei ole vielä kertaakaan korjannut nykytaidemusiikkiteos. Popmusiikkiteos on vienyt yksinään viidesti palkinnon, joka muutoin yleensä jaetaan eri saajien kesken.

Kuka mahdolliset uudet palkinnot maksaisi? En tiedä vielä, mutta asiaan tulisi ilman muuta rohkaista, sillä kaikki fiksut keinot nykytaidemusiikin maineen kasvattamiseksi kannattaa käyttää. Uusi taidemusiikki vie koko musiikin kehitystä eteenpäin, mutta vain mikäli sitä tunnetaan.

PS. Paljon onnea, 40 vuotta täyttävä Tampere Biennale! Kotimaisen nykymusiikin tämä hetki ja tulevaisuus ovat kuultavissa Tampereella 15.-19. huhtikuuta – kaikki tiet vievät nyt Manseen!