Musiikkitalon konserttisaliin suunnitellaan rakennettavaksi Suomen suurimpia urkuja, joiden on tämänhetkisen tiedon mukaan määrä valmistua syksyyn 2021 mennessä. Suomen Säveltäjät ry haluaa vaikuttaa siihen, että uruilla voi esittää myös uutta taidemusiikkia.
Konserttiurkujen hankinta Helsingin Musiikkitaloon mahdollistui viimein, kun säveltäjä Kaija Saariaho lahjoitti syyskuussa 2017 huomattavan summan konserttisaliin rakennettavaa soitinta varten. Urkujen rakennushanke jätettiin talon rakennusvaiheessa kustannussyistä toteuttamatta, mutta nyt suuria konserttiurkuja ollaan Saariahon sekä muiden lahjoittajien ansiosta suunnittelemassa. Urkujen olisi määrä valmistua Musiikkitalon 10-vuotisjuhliin mennessä vuonna 2021.
Urkujen suunnittelua varten on perustettu työryhmä, jota johtaa professori, musiikin tohtori, urkutaiteilija Olli Porthan. Ryhmän muut jäsenet ovat professori emeritus, urkutaiteilija Kari Jussila, lehtori, musiikin tohtori, urkutaiteilija Jan Lehtola, musiikin opiskelija, urkutaiteilija Petúr Sakari, lehtori, diplomiurkuri, urkutaitelija Pekka Suikkanen, lehtori, musiikin tohtori, urkutaiteilija Ville Urponen sekä professori, urkutaiteilija Olivier Latry Pariisin konservatoriosta.
Mallina St. Martinin kirkon urut
Suomen Säveltäjät ry haluaa olla vaikuttamassa siihen, että Musiikkitalon uusilla uruilla olisi mahdollista esittää historiallisen musiikin lisäksi myös uutta taidemusiikkia. Tällaisesta soittimesta hyvänä esimerkkinä on Saksan Kasselin St. Martinin kirkon uudet urut, joiden ominaisuuksiin yhdistyksen hallitus tutustui säveltäjä Veli Kujalan toimittaman videon kautta.
”St. Martinin kirkon urkujen ilmansyöttöön liittyvät ominaisuudet kasvattavat urkujen ilmaisumahdollisuuksia lähes eksponentiaalisesti ja soittimen 1⁄4-sävelaskelsormio huomioi mikrotonaliikan parissa työskentelevien säveltäjien tarpeet”, kerrotaan kannanotossa, jonka Suomen Säveltäjät ry lähetti Musiikkitalon urkujen rakentamista valmistelevalle työryhmälle puheenjohtaja Olli Porthanin välityksellä. Koko lausunnon voi lukea täältä.
Ei taloudellinen, vaan arvovalinta
Mikäli Musiikkitalon konserttiurut rakennettaisiin St. Martinin kirkon urkujen tarjoaman esikuvan mukaisiksi, ne palvelisivat erinomaisesti sekä historiallisen että uuden musiikin esittämistä ja toimisivat sekä inspiraationa että mahdollistajana myös säveltäjille. Urkurien lisäksi soitinta käyttäisivät aktiivisesti myös säveltäjät sekä Suomesta että muualta maailmasta.
Monipuoliset ominaisuudet eivät kuitenkaan tarkoita lisääntyneitä kustannuksia. Itse asiassa St. Martinin kirkon urkujen toteutuneet kustannukset jäivät huomattavasti pienemmiksi kuin Musiikkitalon urkujen kustannuksiin budjetoidut 4,2 miljoonaa euroa. Tämänkaltaisen soittimen rakentaminen ei siis olisi kustannuskysymys vaan arvovalinta.
”Suomen musiikkielämällä ei ole varaa haaskata ainutlaatuista mahdollisuutta rakentaa Suomen tärkeimpään musiikkikeskittymään konserttisaliurut, jotka historiallisen repertoaarin rinnalla palvelevat täysipainoisesti myös oman aikamme musiikkia”, todetaan Suomen Säveltäjät ry:n lausunnon päätteeksi.
[20.3.2018]