Tamperelainen säveltäjä Jukka Viitasaari (s. 1961) on voittanut ensimmäisen palkinnon yhdysvaltalaisen Hillcrest Wind Ensemblen puhallinsävellyskilpailussa teoksellaan ”Winds to Come”.
Kyseessä on Viitasaaren 16. kansainvälinen sävellyskilpailutunnustus sitten vuoden 2001. Kotimaisia palkintoja hänelle on kertynyt 7.
Teos pyritään kantaesittämään San Diegossa vuoden 2021 aikana. Vuonna 2017 Viitasaari voitti saman kilpailun sävellyksellään ”Hero’s Return” ja 2019 hän sijoittui toiseksi kvadrologialla ”The Community Band Suite”.
Samana vuonna hänet valittiin myös WASBE:n (World Association for Symphonic Band & Ensembles) hallitukseen ainoana ei-professorijäsenenä.
Suomen puhallinorkesteriliiton hallituksessa ja Suomen Säveltäjien jäsenenä Viitasaari on ollut vuodesta 2008.
Katso myös
Lähde: Jukka Viitasaari
Kuva: Gugge Wasenius