Isäni Jukka Ruohomäki kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 8. maaliskuuta 2022 kotonaan Oulussa. Olimme puhuneet puhelimessa edellisenä viikonloppuna. Silloin hän oli aivan oma energinen ja herkästi innostuva itsensä. Oli paljon ideoita ja suunnitelmia. Seuraavalla viikolla tuli suru-uutinen.
***
Asuimme lapsuuteni ajan Nurmijärvellä vanhassa rintamamiestalossa. Muutimme kaupungista peltojen keskelle pienelle kotieläintilalle, missä elämä pyöri aivan eri sfääreissä kuin kaupungissa. Rahaa ei ollut ollenkaan, ja horsmat kasvoivat talon lattialautojen väleistä. Kotipihan villiintyneessä puutarhassa itseni korkuisten heinien keskeltä löytyi vaikka mitä tutkittavaa. Elämä oli onnellista.
Ymmärsin jälkeenpäin, miten erilaiseksi Juuson elämä vähitellen alkoi muuttua vuoden 1978 maalle muuton jälkeen. Kiinnostus säveltämiseen ja erityisesti elektroakustiseen musiikkiin vei hänet 1970-luvun alussa Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitokselle Erkki Kurenniemen oppilaaksi ja suhteellisen nopeasti kollegaksi, joka ylläpiti osaston elektronimusiikin studiota. Siellä tehtiin uraauurtavaa pioneerityötä elektroakustisen musiikin parissa, mistä hyvänä esimerkkinä on Juuson ensimmäisiin sävellyksiin kuuluvat Mikä aika on (1970) ja Pisces (1975).
Vaikka Juuso olikin tapansa mukaan täysin uppoutunut työhönsä musiikkitieteen laitoksella, uteliaisuus ja kiinnostus uutta kohtaan veivät hänet melkeinpä huomaamatta tietokonegrafiikan pariin. Vuonna 1979 perustettiin Tööt-Filmi Oy, joka sinnitteli mainoksista saaduin tuloin yltäen kuitenkin omana aikanaan taiteellisesti merkittävään tuotantoon: hyvinä esimerkkeinä ovat 1980-luvulla tehdyt animaatiot Helkavirsiä, Mennyt manner sekä Yleisradion ja Finnkinon tunnusanimaatio ja musiikki, joka oli kokonaan Juuson käsialaa. Samaan aikaan meillä kotona pidettiin melkeinpä omavaraista kotieläintilaa, tehtiin heinää, kierreltiin purkutaloilla hakemassa rakennusmateriaaleja ja tehtiin itse — mitä vain auton korjauksesta keittiökaapistoon.
Monien vaiheitten, epäonnen, konkurssin, työttömyyden ja laman jälkeen Juuso alkoi taas säveltää. Yli 15-vuoden hiljaisuuden jälkeen syntyi kansainvälisesti palkittu Viiltoja vuonna 1995. Ja minkälainen teos siitä tulikaan! Ehkä voisi ajatella, ettei 15 vuoden hiljaisuutta ollutkaan, vaan mielessä muhi koko ajan musiikki, joka vain etsi oikeaa hetkeä tullakseen ulos. Viitoja varten Juuso oli kerännyt kattopeltejä paikallisilta purkutaloilta ja viritteli niitä roikkumaan vanhan pappilan saliin. Vain yksi äänilähde – kattopelti – lainaksi saatu Dat-nauhuri ja mikrofonit sekä Yleisradion kokeilustudio, jonne äänet jätettiin yöksi niin sanotusti venymään. Juusolla oli Nurmijärvellä kotistudiona saunakammari, jossa tupakansavu kiemurteli varsin sakeana pilvenä luomisen virrassa hyörivän säveltäjän ympärillä. Valot loistivat kammarin ikkunoista usein auringonnousuun asti.
Oulun Konservatorion elektroakustisen musiikin lehtorinvirka vei Juuson Ouluun vuonna 1997. Tapansa mukaan hän melkeinpä huomaamattaan vaihtoi jälleen koordinaattejaan. Hänestä tuli pidetty opettaja ja kollega oululaisessa musiikkikentässä. Hän myös perusti perheen Ouluun ja eli rikasta ja onnellista elämää.
***
Kirjoitan tätä muistokirjoitusta maaliskuun 17. päivänä, ja vähitellen tilanteen lopullisuus iskeytyy tajuntaan. Äärettömän luova, herkkä, spontaani, viisas ja empaattinen ihminen on poissa, suuri suru ja kaipaus jäävät. Hyvää matkaa, Juuso!
– Maija Hynninen
Kuva: Vesa Ranta