Filosofian tohtori, säveltäjä Sakari Vainikka kuoli 12. heinäkuuta 2023 Tampereella haimasyöpään, joka oli diagnosoitu keväällä 2022.
Vainikka syntyi Oulussa 6.10.1945. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Helsingissä. Vainikka pääsi ylioppilaaksi vuonna 1964 Ressun lukiosta ja opiskeli sen jälkeen teologiaa Helsingin yliopistossa ja Genevessä. Vuonna 1969 hän suoritti teologian maisterin tutkinnon ja palveli tämän jälkeen pappina kymmenen vuoden ajan, lähinnä Meilahden seurakunnan kappalaisena. Tänä aikana hän joutui uskonnolliseen kriisiin, koki luterilaisuuden ilottomaksi ja ankeaksi ja kääntyi katolilaisuuteen, joka hänen mielestään antaa enemmän sijaa myös mystisille kokemuksille. Kääntymisen seurauksena hän menetti oikeutensa toimia teologina.
Samaan aikaan Vainikka opiskeli myös musiikkia. Jo abiturienttivuotenaan hän oli toiminut Helsingin kansankonservatorion kitaransoiton opettajana, ja pappeusaikanaan hän alkoi opiskella sävellystä Sibelius-Akatemiassa. Vuonna 1982 hän suoritti Sibelius-Akatemian sävellysdiplomin. Keskeisen elämäntyönsä Vainikka teki musiikinteorian ja -historian opettajana, aluksi jonkin aikaa Sibelius-Akatemiassa ja sen jälkeen pitkään Tampereen konservatoriossa ja Tampereen yliopistossa.
Vainikan sävellystuotannon keskeisiä teoksia ovat viulukonsertto Orbis factor, trumpettikonsertto ja arkkienkeli Mikaelille omistettu teos The Dream of an Angel, joka jäi hänen viimeisekseen.
Teosten uusromanttisessa ja emotionaalisesti vahvassa sävelkielessä on samaa sisäistynyttä henkeä kuin opettaja Einojuhani Rautavaaran ja etenkin Valentin Silvestrovin tuotannoissa. Vainikka loi lisäksi musiikin Veikko Sinisalon viimeisiin monodraamoihin ja sävelsi jonkin verran kamari-, elektroni- ja kuoromusiikkia. Lisäksi hän on soinnuttanut kaikki vuoden 1984 virsikirjan virret.
1990-luvulta lähtien Vainikan luovan taiteellisen toiminnan painopiste alkoi vähitellen suuntautua kirjallisuuteen ja tutkimukseen. Vuonna 2001 hän väitteli Tampereen yliopistossa filosofian tohtoriksi. Väitöskirjassaan RADICES CANORVM hän loi sävelluokkateorian pohjalta musiikinteoreettisen mallin keskiaikaisten gregoriaanisten melodiaidiomien genealogian ymmärtämiseksi.
2000-luvulla Vainikka kirjoitti useita salapoliisiromaaneita, joiden päähenkilö, rikoskomisario Mikael Koski ”muistuttaa henkilöä, joka haluaisin olla”. Esikoisdekkarissa Sardes (2005) temaattinen lähtökohta on peräisin Ilmestyskirjasta. Romaanin Pergamon (2006) perustana on psykiatrian kaksi ratkaisematonta ongelmaa: rikos ilman rangaistusta ja rangaistus ilman rikosta. Dekkari Nodin maa (2007) liittyy taas läheisesti musiikkiin; sen alkuasetelmassa säveltäjä Axel Hjort jää tulematta oman teoksensa kantaesitykseen ja katoaa. Vainikka on kertonut romaaneistaan: ”Olen luonteeltani henkinen vagabondi. On sellaisia asioita, joita ei musiikin avulla pysty kuvaamaan. Aloin kirjoittaa dekkareita, koska se on kirjallisuuden laji, jossa voidaan hyödyntää barokkifuugan rakennetta ja samalla kuvata elämän syvimpiä tuntoja.”
Vainikka on myös kääntänyt suomeksi kaksi eksorkismia, pahojen henkien manaamista käsittelevää teosta. Monissa blogikirjoituksissaan hän otti kantaa päivänpoliittisiin tapahtumiin. Hän seurasi elämää ja tapahtumia laaja-alaisesti ja muodosti mielipiteitä, joita usein leimasi tietynlainen ehdottomuus. Useat Vainikan johdolla opiskelleet korostavat hänen laajaa oppineisuuttaan, syvällistä sivistystään ja halua keskustella opiskelijoiden kanssa. Mainituksi tulevat myös älykkyys ja ”vähän vino huumorintaju”.
Kirjassaan Ruumiinvalvojaiset (2019), alaotsakkeella ”Epilogina apologia” Vainikka kirjoittaa oman nekrologinsa ja kuvailee elämäntuntoja, joiden varassa uskaltaa kohdata kuoleman. Teos alkaa seuraavasti:
”Kuolema on sinun sisaresi ja veljesi,
sen äiti on sinun äitisi, isä sinun isäsi.
Kerran se kutsuu sinut luokseen
vierailulle, jolta et palaa.
Se tuo sinun haudallesi seppeleen,
siinä lukee: koko elämänsä ajan
hän kantoi minua mukanaan.”
Kalevi Aho, Ilari Laakso ja Pekka Jalkanen