Kollegamme, säveltäjä ja kapellimestari Kari Tikka (s. 1946) poistui keskuudestamme 17.10.2022, käytyään pitkän taistelun haimasyöpää vastaan.
Hän aloitti muusikonuransa oboistina helsinkiläisorkestereissa 1960-luvun loppupuolella perusteellisten opintojen jälkeen. Oboediplomin jälkeen hän suoritti Sibelius-Akatemiassa kapellimestaridiplomin Jorma Panulan luokalla ja jatko-opiskeli Roomassa, Salzburgissa ja Leningradissa. Sävellyksenopettajina hänellä olivat Joonas Kokkonen ja Einojuhani Rautavaara.
Kapellimestarina Kari toimi yli 40 vuotta vakituisin kiinnityksin RSO:ssa, Tukholman kuninkaallisessa oopperassa ja pisimpään Suomen Kansallisoopperassa, jossa hän ehti johtaa yhteensä yli 1 300 esitystä. Ulkomailla hän vieraili Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa, mutta myös Venäjällä, USA:ssa ja Israelissa.
Säveltäminen kulki johtamisen rinnalla koko ajan ja muuttui vähitellen päätoimeksi. Isoimmat crescendot huipentuivat kuuteen oopperaan: Toivon ja rakkauden muruset (1979), Frieda (1995), Luther (2000), Tuuli puhaltaa (2010), Judit eli Iloinen sydän (2012) sekä Rakkaus on väkevä kuin kuolema (2015). Fennica Gehrman, Sulasol sekä Edition Tilli ovat kustantaneet Karin tuotantoa, johon kuuluu yli 300 kuoro- tai yksinlaulun lisäksi myös kamari- ja orkesterimusiikkia. Viimeiseksi teokseksi jäi vuosi sitten valmistunut Concertino sellolle ja jousille.
Kari Tikan musiikille on tunnusomaista melodisuus ja kerronnallinen kokonaisvaltaisuus, joka lähtee usein hengellisestä tekstistä. Ehkä juuri laulumuodoista kehkeytyi oopperakohtausten lopuille usein harmonisia luuppeja ja kertosäkeitä: Tikka kertoikin ylittävänsä tietoisesti tyylien rajoja. Hänen musiikissaan voi kuulla myös minimalistisia piirteitä, staattista rekisterinkäyttöä ja pitkiä rytmillisiä jatkumoita. Toisaalta esimerkiksi orkesteriteoksesta Due pezzi vuodelta 1973 löytyy ohjattua aleatoriikkaa ja yksi 12-sävelrivikin.
Karilla oli alusta saakka vahva draaman taju ja voimakas musiikillinen tahto. Tutustuin häneen Kansallisoopperassa, kun hän pyysi minut assistentikseen moneen johtamaansa oopperaan ja sitä kautta muihinkin tuotantoihin 1990-luvulla. Hänen johtamisensa oli tavattoman intensiivistä. Valtava draivi, suggestiivinen elekieli. Paita siinä kastui, mutta kenellekään ei jäänyt epäselvyyttä siitä, miten piti soittaa ja miten artikuloida!
Kari oli monelle muusikolle esikuva, mahdollistaja ja polun avaaja – ei vähiten niille nuorille, joita hän johti perustamassaan Vivo-sinfoniaorkesterissa.
Karista säteili loppumaton innostus, sisäinen palo ja pyyteetön lähimmäisenrakkaus, joka näkyi viimeisinä vuosina myös hänen Facebook-sivujensa laajan ystäväpiirin kautta. Taistelu ylivoimaista sairautta vastaan ei suinkaan johtanut katkeruuteen tai kyynisyyteen, vaan päivityksistä välittyi aina positiivinen, aseistariisuvan luottavainen kristillinen elämänkatsomus. Tuskin on sattumaa, että tämän armoitetun muusikon eniten esitetty sävellys on Armolaulu ja eniten, kymmeniä esityksiä saanut ooppera nimeltään Luther.
Karia jäivät kaipaamaan teologivaimo Eeva ja neljä lasta – sekä poikkeuksellisen iso määrä meitä muusikkokollegoita ja ystäviä.
Tapio Tuomela
Kuva: Eeva Tikka