Pohjoismaiden vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkitapahtuma palaa Helsinkiin teemalla ”Diversity Is Unity” ja avaa ystävällisen ilmasillan Skotlantiin.
Kullakin Pohjoismaalla on vain kerran viidessä vuodessa mahdollisuus vyöryttää uteliaalle
musiikkiyleisölleen kunnon selonteko viiden eri maan nykymusiikkigenren moninaisuudesta.
Marraskuussa on suomalaisen ja Suomeen saapuvan yleisön vuoro vastaanottaa koko reilu annos,
eli röyhkeän kirjava POMP-lisämauste myöhäissyksyyn.
Mikään muu tapahtuma maailmassa ei kokoa elävien pohjoismaisten taidemusiikkisäveltäjien
tyylillistä ajankuvaa Pohjoismaisten musiikkipäivien laajuudella. Nelipäiväinen muoto on tiivis,
mutta siitäkin huolimatta ehditään kuulla törmäykset niin kuvataiteeseen, vapaamman oloiseen
jazziin kuin progeenkin. Säveltäjiä on mukana yli 40.
Musiikkipäivät on järjestetty jo vuodesta 1888, alkuun harvemmin, mutta 2000-luvulta lähtien joka
vuosi. Ne järjestetään vuoron perään eri Pohjoismaassa. Varmaotteinen Ruotsi teki viime vuonna
poikkeuksellisen tempun ja ulkoilutti tätä karavaania Lontoossa, ja nyt Suomikin yllättää
maantieteellisesti ja osoittaa solidaarisuutensa ”Brexit-häviäjä” Skotlannille.
”Tekee pahaa nähdä brittien eristäytyvän Manner-Euroopasta, ja kaikkien muiden ohessa
Britannian taide- ja kulttuurielämä tulee kärsimään Brexitistä. Tästä syystä haluamme ojentaa
kätemme skoteille, jotka eivät Brexitiä ole halunneet. Helen Grime on juuri nyt kiinnostava
skotlantilainen säveltäjä, joten on ilo saada kuulla myös hänen musiikkiaan Pohjoismaisilla
musiikkipäivillä.”, kertoo tapahtuman tämänkertainen taiteellinen johtaja, säveltäjä Osmo
Tapio Räihälä.
Kamariorkesteri Avanti!n festivaalikonsertissa soi Grimen klarinettikonsertto, jonka solistina on
uuteen musiikkiin erikoistunut Lauri Sallinen. Toinen Pohjoismaisten musiikkipäivien
orkesterikonserteista taas on samalla tapahtuman avaus keskiviikkona 7. marraskuuta. Vuonna 2016
kuollut Einojuhani Rautavaara saa moni-ilmeisen ohjelman osana muistohetkensä, kun Klaus
Mäkelän johtama Helsingin kaupunginorkesteri esittää Rautavaaran sellokonserton nro 2,
”Towards the Horizon”. Sellisti Marko Ylönen tulkitsee tämän säveltäjänsä viimeisen
konserttolajin teoksen.
Helsinkiläisiä noin kahden vuoden ajan hellinyt elävän musiikin huipputila G Livelab laitetaan
kolmeksi illaksi raikaamaan. Näistä myöhäisillan tuokioista ensimmäinen pullistelee jazzin
suuntaan, villinä ohjaajanaan suomalais-norjalainen Liberty Ship -kokoonpano.
Eräs toinenkin tila on puheenaiheena kuuma: elokuussa ovensa avaava taidemuseo Amos Rex
(entinen Amos Andersonin taidemuseo). Ja jos kuvataide saa pohjoismaisen säveltämisen
nykytilannetta vastaavan, erittäin ansaitun kunnianpalautuksensa, tämä festivaali juonii samaa myös
taiteellisesti kunnianhimoiselle rockille. Pohjoismaiset musiikkipäivät päätetään lauantai-illan
progeen ja rikassointiseen sillanrakenteluun, kun ruotsalainen Anekdoten saapuu ensimmäistä
kertaa Suomeen sitten vuoden 2006.
Pohjoismaisten musiikkipäivien kotisivut ja ohjelma löytyvät täältä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Tatu Tamminen +358 40 55 33 524, tatu.tamminen@gmail.com
Suomen Säveltäjät ry on Pohjoismaisten musiikkipäivien 2018 järjestäjä.
[11.5.2018]