Kommunikoinnin tärkeydestä ja vähän muustakin
Harpa – The Nordic Film Music Days, Espoo 29.-30.8.2014
Teksti ja kuvat Tommi E. Virtanen
Pohjoismaiset elokuvamusiikkipäivät järjestettiin tänä vuonna viidennen kerran. Suomi pääsi isännäksi neljän muun pohjoismaan jo oltua järjestämisvastuussa. Juhlan huipentuma, Harpa-palkinto parhaasta elokuvasävellyksestä, meni tänä vuonna naapuriin. Sen pokkasi Ruotsin Matti Bye.
Meren rannalla hyvien yhteyksien päässä oleva Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus oli hyvä paikka tapahtumalle. Ainoastaan talon puutteellinen tekniikka – tai osaamaton henkilökunta – aiheutti kohtuuttoman paljon häiriötä ja säätöä. On ironista, että juuri elokuvasäveltäjien tapahtumassa äänentoisto on surkea. Mutta onneksi laadukas sisältö korvasi puutteet ja saatiinhan ne laitteetkin toimimaan ensimmäisen päivän lopuksi.
Kiinnostavia luennoitsijavieraita oli saapunut Hollywoodia myöten, mikä teki viikonlopusta varsin intensiivisen. Veljellinen tunnelma oli aistittavissa kaikessa paitsi paneelikeskustelussa katalogimusiikin käytöstä. Viikonlopun kuuma peruna oli huoli elokuvamusiikin tilasta budjettien kutistuessa ja kaupallisuuden sanellessa ehtoja musiikin käytölle. Järkyttävimmin tämä on nähtävissä Suomessakin katalogimusiikin viedessä työt oikeilta säveltäjiltä niin Yleisradiolla kuin MTV:lläkin. No, joku ne katalogimusiikitkin on säveltänyt ja sen pohtiminen, että onko ruotsalaisen Epidemic Sound -musiikkipalvelun säveltäjä Göran, vai peräti Goran jostain Balkanin vuoristosta, aiheutti nauruntyrskähdyksiä.
Ilmassa leijui kuitenkin aito huoli toimeentulosta. Se oli aistittavissa jopa Hollywoodin miljoonapalkkioista nauttivien Patrick Doylen ja Atli Örvarssonin puheissa. Ei siis ihme, että viikonloppu käynnistyi varsin markkinointihenkisissä tunnelmissa – ikään kuin alleviivaten kaupallisen ajattelun tärkeyttä. Favexin Johanna Karppinen kertoi elokuvamusiikin kansainvälisistä yhteistöistä. Solar Filmsin Nina Laurio avasi tilannetta kertomalla yhtiönsä viime vuosien yhteistuotannoista. Pohjustuksen ja trailereiden katsomisen jälkeen vapaa keskustelu pääsi vauhtiin säveltäjä Pessi Levannon puheenvuorojen myötä. Läpi viikonlopun aktiivisimman kommentoijan viittaa harteillaan kantanut Levanto on käyttänyt tuottamissaan ja säveltämissään score-musiikeissaan Itä-Euroopan muusikoita ja orkestereita niiden kilpailukyvyn vuoksi (score-musiikilla tarkoitetaan elokuvaan sävellettyä musiikkia (toim. huom.)). Levanto kertoi kuinka Bratislavan sinfoniaorkesterin käyttö maksaa vain neljäsosan Lontoon sinfoniaorkesterin hinnasta. ”En minä halua pyytää suomalaista ammattimuusikkoa 55 euron hintaan sessioihin”, totesi Levanto ja sai aikaan naurunpuuskan kollegoissa. Niin, kukapa tahtoisi? Edellisissä puheenvuoroissa kerrottiin kansainvälisten projektien tukijärjestelmistä, josta säveltäjän kannattaa ottaa selvää Favexista. Kansainvälisissä yhteistuotannoissa niillä voi saavuttaa merkittävää hyötyä. Keskusteluun osallistuivat myös säveltäjäveljekset Miska ja Juri Seppä, jotka kertoivat samanlaisista kokemuksista Rare Export ja The Big Game -elokuvien musiikkien äänittämisestä Itä-Euroopassa. Sadan hengen orkesterin käyttö maksoi noin 30 000 euroa.
Ulkoistetaanko suomalaista kulttuuria?
Aamun ensimmäinen paneelikeskustelu kuitenkin käsitteli sitä kipeintä asiaa eli katalogimusiikkia. Moderaattori Markus Nordenstreng nosti esille viime talvena alaa kuohuttaneen Neil Hardwickin -tapauksen, jossa MTV julkaisi Hardwickin 80-luvulla ohjaaman tv-elokuvan ilman alkuperäismusiikkia. Nordenstreng kysyi Yleisradion lakiasiainhoitaja Katri Olmolta Ylen motiiveista käyttää niin ikään tuotannoissaan katalogimusiikkia. Olmo kertoi, ettei musiikilla ole keskeistä roolia sisällössä. Kotimaisen musiikin käyttö Areenassa tulee kalliimmaksi kuin katalogimusiikin käyttö.
– Me pyrimme välittämään ajankohtaisohjelmia suomalaisille Areenan kautta. Tuntui turhauttavalta kun emme voineet lähettää materiaalia ulkomaille, koska tekijänoikeusjärjestöt eivät pystyneet asiaa hoitamaan, vastasi Olmo koko Yleisradion puolesta.
Selitys tuntui käsittämättömältä verukkeelta vaikka ymmärrän hyvin tekijänoikeusasioiden laahaamisen nopeasti muuttuvassa maailmassa. Kuitenkin, eikö Ylen ns. julkisen palvelun tehtävät juuri edellytä suomalaisen kulttuurin tukemista? Toki sen tehtävä on ”ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa” kuten sen toimintaperiaatteisiin on kirjattu pykälässä seitsemän (7§). Samassa pykälässä on kuitenkin kohta kaksi, jossa edellytetään että yhtiön täytyy ”tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä”. Mielestäni se on tärkeämpää. Tämän päälle Yle kuitenkin sylkee häpeilemättä kilpaillessaan kustannustehokkuudesta kaupallisten toimijoiden kanssa. Osakeyhtiö se on Yleisradiokin, mutta maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen yleishyödyllisen järjestelmän purkamisesta pitäisi kansan jo älähtää.
Korvaako katalogimusiikki säveltäjän tv-ohjelmissa?
Olmon pokka piti, vaikka häntä grillattiin monelta taholta. Elokuvaohjaaja Joona Tena ihmetteli Ylen päätöstä käyttää hänen ohjaamassaan Syke-draamasarjassaan Epidemicin katalogimusiikkia. Hän koki, että suomalaisen maiseman kuvaaminen ulkomaisella sävellysmateriaalilla ei vastaa hänen taiteellista näkemystään. Tuntui uskomattomalta kuunnella keskustelua. Olihan kyse kuitenkin kansallisesta ylpeydestämme, meidän Ylestä. Tena kertoo myöskin kuinka hänen työpanoksestaan meni suuri osa musiikin leikkaamiseen katalogimusiikista, ja että hän käytännössä teki leikatessaan säveltäjälle kuulunutta työtä.
Paneelissa istunut säveltäjä Karl Sinkkonen puolestaan kertoi töidensä vähentyneen edellä mainituista syistä. Sinkkonen on tehnyt paljon kotimaista tv-sarja- ja elokuvamusiikkia, kuten Ylen suursatsaukseen Kalevala – Uusi aika -elokuvaan. Tenan Syke-sarjan tunnusmusiikin Sinkkonen oli saanut sentään säveltää katalogimusiikista huolimatta (sarja alkaa TV2:lla 29.10.).
Toimittaja Axa Sorjanen kiteyttikin ilmassa roikkuneen hämmennyksen ja kysyi Olmolta tuleeko Ylen olla Suomen suurin tuotantolaitos vai Suomen suurin kulttuurilaitos?
Absurdeihin mittakaavoihin keskustelussa mentiin kun Ylen hallintoneuvoston jäsen Heikki Hellman ihmetteli aidosti hämmentyneenä, että ”eihän tällä lailla voi toimia!” ja sai kommentillaan isot aplodit.
– Draamassa pitäisi olla täysi vapaus käyttää sitä maisemaa mitä haluaa. Eihän suomalaisessa baarissa voi soida ulkomainen materiaali. Musiikilla on valtava viestinnällinen potentiaali, Hellman totesi.
Olmo vetosi vaikeuteen hallita kotimaisen ja ulkomaisen av-tuotannon palettia. Sorjanen sitä vastoin vertasi tanskalaisen draamatuotannon nousuun ja siihen, kuinka siellä score-musiikin merkitys on vain noussut.
Mielenkiintoinen keskustelu päättyy Nordenstrengin kysymykseen siitä, onko moraalisesti oikein, että 8-pallossa, Suomen Elokuvasäätiön rahoittamassa elokuvassa, on käytetty ainoastaan Epidemicin katalogimusiikkia? Tätä tapausta Nina Laurio ei yllättäen nostanut esille puheenvuorossaan. Hetkinen, 8-pallo? Se elokuva mitä markkinoitiin isosti Haloo Helsingin hitillä Vapaus käteen jää, joka oli Gramexin mukaan radiossa viime vuoden soitetuin kappale? Yhdellä biisillä saatiin ovelasti suomalaisen tuotteen leima vähän samalla periaatteella kuin Kaukoidässä valmistetussa mutta Suomi-brändillä myytävässä polkupyörässä tai pianossa, joiden kotimaisuus-astetta ei hoksaa kyseenalaistaa. Samaa aihetta käsiteltiin seuraavan päivän SyncSummit-paneelissa, jossa selvisi, että maailmalla on aivan normaalia ottaa trailerimusiikki jostain muualta kuin varsinaisesta scoremusiikista. Myyvyys on aina etusijalla.
Kommunikaatio on äärimmäisen merkityksellistä
Seuraavaksi tuottaja ja käsikirjoittaja Aleksi Bardy ja säveltäjä Pessi Levanto keskustelivat siitä, mitä tuottaja ja säveltäjän välisestä kommunikaatiosta – aihe johon aina uudelleen palattiin melkein joka luennossa. Mitä säveltäjä odotetaan? Mikä on säveltäjän rooli? Levanto nauratti jälleen yleisöä vertauksillaan.
– Joskus tuottaja haluaa Ferrarin vaikka rahaa ei ole tarpeeksi. Jos sanon, ettei se ole mahdollista ja että raha riittää vain Toyotaan, he sanovat että olen kurja autokauppias.
Kaksikko keskusteli käytännöistä ja siitä, kuinka ajatustenvaihto olisi hyvä käydä ennen elokuvan kuvauksia. Levanto kertoi kuinka toisinaan on vaikea saada ohjaaja muuttamaan käsitystään musiikista, jos hän on jo kiintynyt leikkausvaiheessa käytettyyn musiikkiin, ja kokee sen olevan ainoa oikea musiikki. Tuttua asiaa kaikille, jotka olivat edellisenä päivänä Finnvoxilla järjestetyllä luennolla.
Levanto koki myös ongelmalliseksi demoversioiden keskeneräisyyden, jotka voivat saada ohjaajan epävarmaksi musiikin sopivuudesta (demoversio on esim. Finalesta tallennettu simulaatio teoksen soivasta muodosta (toim. huom.)).
– Yritän pitää demoihin käytetyn ajan mahdollisimman pienenä, ettei ne syö voimia muusta työstä.
Bardy nosti esille sen, kuinka herkkää kommunikointi ohjaajan kanssa usein on. Ohjaaja on haavoittuvainen ulkopuolisille mielipiteille ja voi kokea yhden negatiivisen palautteen jälkeen koko työn olevan turhaa. Säveltäjä on aina riippuvainen tällaisista tuulenpuuskista, ja koko homma voi vaarantua. Toisaalta yhden ostetun hitin [oikeuksien hintojen] vuoksi [musiikki]budjetista voi kadota puolet.
Säveltäjä ei myöskään voi olla liian mustasukkainen omasta musiikistaan siinä tapauksessa, että ohjaaja päätyy – syystä tai toisesta – ratkaisuun jättää valtaosa musiikista käyttämättä. Joskus siitä leikataan puolet pois, se vain täytyy hyväksyä.
– He vain rakastavat sitä toista puolta niin paljon, totesi Bardy.
Levannon inhorealistinen sarkasmi ei välttämättä anna hohtoista kuvaa alasta, mutta toisaalta hän on monissa asioissa eittämättä oikeassa.
Inhorealismi vaihtui valoisaan sarkasmiin kun Levannon kollega Tuomas Kantelinen pääsi lavalle.
Lentokonesäveltäjä pitää laukun pakattuna
Maailmalla menestystä viime vuosina nauttinut Tuomas Kantelinen saapui lavalle matkalaukun ja keyboardin kanssa. Valkoiseen kauluspaitaan pukeutunut Kantelinen piti suomalaisella aksentilla varustetulla englannillaan viihdyttävän luennon maailmaa kiertävän elokuvasäveltäjän arjesta. Kantelinen esitteli aina valmiina olevan matkalaukkunsa sisällön yleisölle; eri maiden kännyköitä ja sim-kortteja, kapellimestarin tahtipuikko, rusetti, sukkia, hiiri… Kalsareiden ja rusetin kanssa touhutessaan, stand up -komiikkaa lähentelevässä esityksessään, Kantelinen sai yleisön varauksetta puolelleen. Naurattamisen lomassa tuli esille monia tärkeitä pointteja, kuten se, että on tärkeää pystyä työskentelemään niin lentokoneessa kuin hotellihuoneessa. Säveltäjä kertoi tekevänsä töitä jatkuvasti tien päällä ja että kaikki tärkein kulki jatkuvasti mukana. Samoin Kantelinen kertoi hauskan esimerkin coctail-kutsuilla hengailleesta naikkosesta, joka paljastui Al Pacinon tyttäreksi. Koskaan ei voi tietää kuka kukin on. Voisin veikata Kantelisen yhdeksi menestymisen avaintekijäksi – tietenkin rautaisen säveltämisen lisäksi – hänen sosiaalisia taitojaan.
Ja arvatenkin menestyneen miehen takana on nainen. Vaimoonsa Rosa Karoon Kantelinen viittasi kertomalla että on parempi pitää kotiasiat kunnossa. Muutoin ei maailmalla jaksa kiertää ja itse työnteko voi uuvuttaa. Kävi myös selville, ettei maailmanmenestys ole tullut ilmaiseksi. Kantelinenkin on joutunut tekemään monta pienen budjetin taideproggista ennen kuin rahakkaammat tarjoukset ovat avautuneet. Eikä mies ole päässyt suinkaan suoraan Hollywood-tuotantoihin. Kantelinen kertoi yhteistyökuvioista venäläisten ison budjetin elokuvien kanssa – vaikka noista tuotannoista ei suomalaisessa mediassa olekaan juuri huudeltu.
Luovuus kukkii järjestelmällisyydestä ja joutilaisuudesta
Kantelisen luento oli nautinnollista katsottavaa, ja se päätti hienosti perjantaipäivän, mutta viikonlopun kiinnostavain luento oli kuitenkin lauantaiaamun avannut, Emmy-palkitun Richard Bellisin luento ”Creativity on a Deadline Description”. Stephen Kingin It-filmatisointi muuttui jo pelkän presentaation perusteella eläväksi – varsinkin kun kuuli tarinan musiikin syntyprosessiin johtavasta sattumanoikusta. Kyseiseen elokuvaan sävelletty musiikki on Bellisin maineikkaimpia töitä. Ei voinut kuin ihailla millaisella amerikkalaisella kylmänrauhallisella ammattitaidolla Bellis koukutti salillisen eilisillasta väsynyttä seminaariväkeä (cocktail-tilaisuus oli perjantai-iltana) kuuntelemaan luentoaan. Bellis purki luovuuden prosessin osiin irrottaen siitä perusduunin ja itse kipinöinnin. Kaikki luovan työn tekijät varmasti tietävät, että uima-altaalla loikoilu (Bellis asuu Kaliforniassa) voi kirvoittaa parhaat ideat, ei puurtaminen. Luovuus vaatii joutokäyntiä. Bellis osasi kuitenkin varsin havainnollisesti esittää koko luovan prosessin eri vaiheineen ja purki sen ympäriltä turhan mystiikan. Hänen rauhallisesti soljunut puheensa ja täydellisellä ajoituksella tulleet PowerPoint-kalvot toimivat, ja saivat varmasti kaikki uskomaan paitsi oman luovuutensa hallintaan, myös ajattelemaan uudella tavalla koko prosessia.
Yksi heistä oli islantilaislähtöinen Atli Örvarsson, joka on Hollywoodissa menestynyt elokuvasäveltäjä. Hänen musiikkiaan on kuultu lukuisissa kansainvälisissä ison budjetin elokuvatuotannoissa. Sympaattisen oloinen Örvarsson kertoi normaalin tarinan pojasta, joka alkoi soittaa pop-musiikkia tehdäkseen vaikutuksen tyttöihin. Baareissa soittaminen ei kuitenkaan kiinnostanut pitkään, joten Örvarsson pakkasi kamansa ja suuntasi New Yorkiin opiskellakseen pianistiksi Berkleyssa. Kuullessaan koulun käytävillä ”sadastakahdestakymmenestä luokasta samat asteikot ja etydit” hän päätti tehdä jotain muuta. Voisi kuvitella että monen elokuvasäveltäjän tie on samankaltainen; halu tehdä musiikkia omilla säännöillä.
Örvarssonin humoristinen tapa kertoa työstään toi esille samoja teemoja mistä olimme aiemmin kuulleet Levannon ja Bardyn puheenvuorossa. Tällä kertaa kulissit vain olivat noin satakertaiset. Örvarsson puhui samasta kuin Hietala, kuinka tärkeää on osata käsitellä ohjaajia.
– Lukekaa psykologiaa, Örvarsson sanoi.
Toisaalta Hans Zimmerin avustajana menestyksekkäästi toiminut megatuotantoelokuvien säveltäjä toisti samaa, mikä oli noussut jo useita kertoja eri yhteyksissä:
– Budjetit ovat romahtaneet sen kymmenen vuoden aikana, mitä olen ollut alalla.
Astetta menestyneempi ja 25 vuotta elokuvamusiikin huipulla työskennellyt Hollywood-kollega oli harmaantunut ja sympaattinen skottiherra, Patrick Doyle, yksi seminaarin päävieraista. Muun muassa Harry Potter– ja Apinoiden planeetta –elokuvasarjoihin säveltäneen Doylen luento oli viihdyttävyydessään hienoa kuultavaa. Doylen edustaman genren elokuvat ovat tämän kirjoittajalle valitettavasti vallan triviaalin yhdentekeviä. Jatkuvaa rummunpäristystä ja torvien soittoa ei jaksanut kuunnella edes trailereiden vertaa. Sitä vastoin Doylen tarinointi oli paikoin varsin kiinnostavaa kuultavaa, vaikka skottimurre tekikin puheen seuraamisesta paikoin varsin haastavaa. (Sen sijaan Doylen laulama latina on täysin ymmärrettävää, toim. huom.)
Lauantai huipentui Tapiola-salissa pidettyyn juhlagaalaan. Tapiola Sinfoniettan kapellimestarina toimi Atso Almila. Elokuvasävelmien kuuleminen isolla orkesterilla on harvinaista herkkua – uskoisin että myös kunniavieraille Doylelle ja Örvarssonille. Vanhojen suomalaisten sävelmien jälkeen oli kiinnostavaa kuulla uudempaa ja kansainvälistä elokuvamusiikkia. Harpa-palkinto parhaasta elokuvasävellyksestä, meni tänä vuonna naapuriin. Sen pokkasi Ruotsin Matti Bye sävellyksestään ruotsalaiseen Faro-elokuvaan. Suomen ehdokkaana oli Samuli Kosminen musiikistaan Susanna Helken ohjaamaan dokumenttielokuvaan American Vagabond.
Kokonaisvaikutelma elokuvamusiikin päivistä oli erittäin inspiroitunut. Harpa-viikonloppuna jatko oli vielä auki, mutta toivottavasti kierros jatkuu vielä ensi vuonnakin. Tunnelma oli mainio ja kaikesta pystyi aistimaan että tapahtumalle oli tilausta jo pelkästään elokuvamusiikin profiilinnostattamisen vuoksi, saati sitten alan ihmisten kurssittamismielessä.
(Julkaistu alun perin Kompositio-lehden numerossa 2-3/2014)