Suomen Säveltäjät ry on kutsunut säveltäjä, MuT Antti Auvisen kunniajäsenekseen yhdistyksen kevätkokouksessa Helsingissä 5.4.2025.
Antti Auvinen (s. 1974) toimi Suomen Säveltäjät ry:n hallituksen puheenjohtajana vuosina 2014–2024 sekä varapuheenjohtajana 2011–2014. Lisäksi hän on toiminut Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teoston hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2022 lähtien.
Antti Auvinen on voimahahmo suomalaisen taidemusiikin kentällä sekä säveltäjänä että koko musiikkialan väsymättömänä esitaistelijana. Hänen työpanoksensa ja kykynsä luoda positiivista tulevaisuuskuvaa ovat olleet keskeisiä esimerkiksi Teoston kulttuurisäätiön perustamisessa sekä pohjoismaisten säveltäjä- ja tekijänoikeusjärjestöjen yhteistyön syventämisessä.
Sama energisyys kuuluu Auvisen sävellystuotannossa, jonka korkea taso on tunnustettu sekä kotimaassa että kansainvälisesti.
”Musiikissaan Antti Auvinen reagoi usein ympäröivän maailman epäkohtiin, ja sama piirre on kanavoitunut hänen kymmenvuotiseen kauteensa Suomen Säveltäjät ry:n puheenjohtajana. Yhdistys kiittää Auvisen inspiroivaa toimintaa sekä alan edistäjänä että taiteilijana”, yhdistyksen puheenjohtaja Osmo Tapio Räihälä sanoo.
”Olen iloinen ja otettu tästä kunnianosoituksesta”, Antti Auvinen kertoo.
Suomen Säveltäjien ensimmäinen kunniajäsen oli Jean Sibelius yhdistyksen perustamisvuonna 1945. Vuosikymmenten kuluessa kunniajäseniä on kutsuttu yhteensä 23.