Fot mot jord – Eero Sipilä 100 vuotta

Eero Sipilän (27.7.1918  18.5.1972) sävellystuotannossa keskeisessä asemassa olivat kuorolle ja uruille sävelletyt teokset. Niitä kuullaan Meilahden kirkossa 28. lokakuuta 2018 pidettävässä konsertissa. Esiintyjinä ovat Suomalainen Kamarikuoro johtajanaan Eric-Olof Söderström sekä Peter Peitsalo, urut.

Sipilä oli valmistuttuaan ikäpolvensa parhaita urkureita, ja kuoromusiikin syvä tuntemus teki hänestä 1960-luvun merkittävimpien kotimaisten kokoelmien toimittajan (Kuorokirja – sekakuorolauluja seitsemältä vuosisadalta, Mieskuorolauluja 1400-luvulta nykypäiviin). Vaikutteet keskiajan musiikista aina Krzysztof Pendereckiin antoivat leimansa hänen omaan sävellystuotantoonsa.

Konsertissa kuullaan myös kantaesitys

Sipilän keskeinen urkutuotanto syntyi 1950-luvulla, mutta konsertissa kuullaan myös kantaesityksenä hieman ennen säveltäjän kuolemaa valmistunut teos für Orgel. Sen pohjalta muokattu Sävellys orkesterille sai kantaesityksensä Radion sinfoniaorkesterin konsertissa vuonna 1973.

Sipilän keskeisistä kuoroteoksista konsertissa ovat mukana Super flumina Babylonis, Fot mot jord sekä Himmel och jord skola förgås. Ensiksi mainittua on pidetty tekijänsä läpimurtoteoksena. Seppo Nummi (Uusi Suomi 24.9.1964) on kuvannut teosta seuraavasti:

”Eero Sipilän tyylinmurros on tapahtunut jyrkkänä ja onnekkaana. Super flumina Babylonison arktisen karu, mutta jylhän vaikuttava sävellys. Clusterit, glissandot, hurmiokas puhe kuuluvat säveltäjän arsenaaliin, mutta tehoja käytetään hillitysti, määrätietoisesti ja osuvasti. – – – Lopputahdeissa on jesajalaista näkyvoimaa, vanhatestamentillista hurmiokkuutta.”

Fot mot jord – Eero Sipilä 100 vuotta
sunnuntai 28.10.2018 klo 18.00
Meilahden kirkko, Helsinki

Preludi ja fuuga (1957)
Himmel och jord skola förgås (1969?)
Pois armas päivä kulki (1955)
Fot mot jord (1969)
Viisi urkukoraalia (1957–58)
Kaksi motettia
Nun komm’, der Heiden Heiland, partita (1956)
Oi Luoja, lohduttajamme, motetti
für Orgel (1971?)
Super flumina Babylonis (1963)

Esiintyjät:
Suomalainen Kamarikuoro, joht. Eric-Olof Söderström
Peter Peitsalo, urut

Katso myös

Eero Sipilä (Wikipedia)
Fot mot jord Eero Sipilä 100 vuotta (Facebook)

28.10.2018
Lue lisää