Music Finland

Music Finland on vuonna 2012 perustettu organisaatio, jonka jäsenjärjestö Suomen Säveltäjät ry on. Music Finland yhdistää Suomalaisen Musiikin Tiedotuskeskus Fimicin ja musiikin vientiorganisaatio Musexin toiminnot, tehtävänä on edistää suomalaisen musiikin elinvoimaisuutta ja kansainvälistymistä.

Music Finlandin monipuolisesta palvelutarjonnasta säveltäjille tuiki tärkeä nuotisto on myös maailman suurin suomalaisen musiikin kokoelma. Nuotistosta levitetään kustantamatonta suomalaista musiikkia käyttäjille lähinnä painettujen nuottien muodossa. Music Finlandin nuotistotietokanta on suomalaisen konserttimusiikin kokonaistietokanta, johon mahdollisuuksien mukaan liitetään myös teosten partituurit tai muut nuotit PDF-muodossa sisällön havainnoimisen mahdollistamiseksi.

Mikäli olet Music Finlandin säveltäjäasiakas, olet oikeutettu saamaan tiettyjä palveluja vuosittaista palvelumaksua vastaan. Yhdistyksen toimisto suosittelee, että toimitat kaikista teoksistasi vähintään PDF-partituurin Music Finlandiin. Mikäli teoksesi on kustannettu, voit pyytää kustantajaasi toimittamaan se.

Music Finlandin tiloissa on varattu säveltäjäasiakkaiden käyttöön kaksi tietokonetta, joihin on asennettu Finale- ja Sibelius-ohjelmat sekä Windows- että Mac-ympäristössä. Näiden tarkoitus on tukea säveltäjää teoksen nuottimateriaalin editoinnin loppuvaiheessa. Notaatiopisteellä voi muun muassa tulostaa vedoksia nuoteista (A4, A3) sekä tehdä viime hetken korjauksia/muutoksia ennen teoksen toimittamista esittäjille tai Music Finlandin nuotistoon. Koneet ovat säveltäjien käytettävissä nuotiston aukioloaikoina ja niistä on tehtävä varaus etukäteen puhelimitse tai sähköpostitse.