Olli Virtaperko on vuoden kulttuurikummi

Säveltäjä Olli Virtaperko ja kansanedustaja Saara-Sofia Sirén on nimetty Teoston Vuoden kulttuurikummipariksi. Virtaperko ja Sirén saivat tunnustuksen monipuolisesta työstään kulttuurikummihankkeen parissa.

Olli Virtaperko on toiminut Teoston kulttuurikummina vuodesta 2011. Hänen ja Saara-Sofia Sirénin yhteistyö sai alkunsa syksyllä 2016 Turun Musiikkijuhlien avajaiskonsertin yhteydessä käydyistä keskusteluista, jotka sittemmin ovat jatkuneet Teoston kulttuurikummiprojektin puitteissa. Heidän keskustelujensa ytimessä ovat yhtäältä olleet tekijänoikeuteen liittyvät kysymykset, mutta toisaalta myös kulttuuriin, taiteen ja politiikan suhteet laajemmin.

”Yhteistyö Saara-Sofian kanssa on ollut antoisaa ja vuorovaikutteista. Olen kulttuurikummina pyrkinyt tarjoamaan näköaloja säveltäjänä ja ammattitaiteilijana toimimiseen sekä työn erityispiirteisiin ja vaatimuksiin, ja vastineeksi keskustelumme ovat täsmentäneet ja syventäneet ymmärrystäni politiikan ammattilaisen työstä. Molemminpuolinen kiinnostus toisen osaamiseen ja työhön on ollut kiitollinen lähtökohta keskusteluille”, Olli Virtaperko sanoi.

Silta musiikintekijöiden ja päättäjien välillä

Teoston tavoitteena on edistää säveltäjien, sanoittajien, musiikkikustantajien ja alan menestymismahdollisuuksia. Kulttuurikummien avulla kansanedustajat sekä suomalaiset Euroopan parlamentin jäsenet voivat tutustua oman vaalipiirinsä musiikintekijöihin ja luovan alan ajankohtaisiin kysymyksiin. Hankkeen aikana useat kansanedustajat sekä suomalaiset mepit ovat saaneet musiikintekijöistä omat kulttuurikumminsa.

Lähde: Olli Virtaperkolle ja Saara-Sofia Sirénille Teoston Vuoden kulttuurikummipari -tunnustus

Kuva: Olli Virtaperko ja Saara-Sofia Sirén, Teosto

[17.12.2018]

  • Arkistot