Uuden Musiikin Lokakuu saa Madetoja-säätiön kannustinpalkinnon

Oululainen Uuden Musiikin Lokakuu -nykymusiikkifestivaali saa tänä vuonna Madetoja-säätiön kannustinpalkinnon.

Pohjoissuomalainen Uuden Musiikin Lokakuu -festivaali on järjestetty jo 14 kertaa. Tapahtumassa näkyy ja kuuluu vahva paikallinen väri ja sen taiteelliset johtajat ovat olleet oululaisia tai Oulusta lähtöisin. Festivaali on tuotettu ja toteutettu paikallisin voimin ja se on ollut näkyvä estradi paikallisille säveltäjille.

Uuden Musiikin Lokakuu on tuonut suomalaista uusinta musiikkia sinne, missä sitä muuten kuullaan suhteellisen vähän. Festivaali on ollut myös ahkera uusien teosten tilaaja ja kantaesittäjä.

Säätiö jakaa palkinnon 20-vuotisjuhlansa kunniaksi

5000 euron suuruinen kannustinpalkinto jaetaan nyt ensimmäistä kertaa. Madetoja-säätiön mielestä on luontevaa, että sen saa oululainen vahva nykymusiikin festivaali.

Madetoja-säätiö jakaa samansuuruisen kannustinpalkinnon 20-vuotisjuhlansa kunniaksi 4 kertaa vuosina 2018-2021.

Oulussa syntynyt Leevi Madetoja (1887-1947) testamenttasi teostensa tekijänoikeustulot Suomen Säveltäjät ry:lle. Madetoja-säätiö perustettiin vuonna 1997 ja sitä hallinnoi Suomen Säveltäjät ry. Säätiö käyttää tekijänoikeustuloja Madetojan teosten lisäksi muun suomalaisen musiikin edistämiseen, erityisesti sävellystilausten avustamiseen.

Maria Puusaari aloittaa festivaalin taiteellisena johtajana

Uuden Musiikin Lokakuu järjestetään 15. kerran syksyllä 2019. Ensi vuonna festivaalin taiteellisena johtajana aloittaa Oulussa syntynyt viulisti Maria Puusaari.

Hän jatkaa festivaalin perinnettä pohjoissuomalaisen musiikin esittelijänä, mutta haluaa tuoda Ouluun myös kansainvälisiä virtauksia. Elektroniikkaa ja monimediallisuutta hyödyntävien teosten myötä Puusaari nostaa esiin Oulun erityisluonteen teknologiakaupunkina.

Puusaari aikoo ottaa huomioon myös lapset ja nuoret. Festivaalilla panostetaankin mestarikurssi- ja koulutustoimintaan.

Katso myös

Uuden Musiikin Lokakuu
Madetoja-säätiö (Suomen Säveltäjät ry)

Lisätiedot

Annu Mikkonen
Madetoja-säätiön asiamies ja Suomen Säveltäjät ry:n toiminnanjohtaja
09 44 55 89
annu.mikkonen(at)composers.fi

[31.10.2018; muokattu 1.11.2018]

  • Arkistot