Sibelius-rahasto on jakanut vuoden 2017 apurahat

Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto on jakanut tänään avustuksia yhteensä 68 500 euroa. Apurahoja jaetaan sävellystilauksiin, sävellettäviksi tarkoitettujen tekstien ja librettojen kirjoittamiseen sekä säveltäjien työskentelyavustuksiksi.

Sävellystilausavustusta hakevat sävellysten tilaajat. Näistä apurahoista suurin (4500 euroa) myönnettiin 7-11 minuutin kestoiseen pedagogiseen orketeriteokseen, jonka säveltävät yhdessä Sanna Ahvenjärvi ja Tapio Lappalainen. Avustusta myönnettiin myös kamarimusiikkiteoksille, joita kirjoittavat Suomen Säveltäjät ry:n tuoreimmat jäsenet Tuomas Kettunen ja Ilkka Hammo.

4000 euron työskentelyapurahan saivat Juho Kangas, Kimmo Kuokkala ja Timothy Page. Pienemmän 3000 euron työskentelyavustuksen saivat mm. Sid Hille-Taskila, Heinz-Juhani Hofmann, Pertti Jalava ja Juhani Pisto.

Pegasos-apurahan sai tänä vuonna kolme libretistiä. Pipsa Lonka kirjoittaa libreton Riikka Talvitien musiikkia, sanaa ja kuvaa yhdistävään teokseen Heinät. Hanna Weselius muokkaa esikoisromaanistaan Alma! libreton Minna Leinosen sävellystyötä varten. Rita Dahl puolestaan laatii librettoa dystooppiseen, yhteiskunnalliseen kamarioopperaan, jonka säveltää Markku Klami.

Sibelius-rahasto perustettiin säveltäjän taloudellisen aseman turvaamiseksi

Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto perustettiin vuonna 1945 samaan aikaan kuin Suomen Säveltäjät ry. Molempien perustamisen taustana oli säveltäjien taiteellisen työskentelyn ja taloudellisen aseman turvaaminen.

Nyt jaettujen apurahakategorioiden lisäksi rahasto myöntää säveltäjille Erik Bergman -apurahaa taiteelliseen työskentelyyn. Avustus myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2016 Lauri Kilpiölle. Tänä vuonna Erik Bergman -avustusta ei jaettu.

Lue myös
Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto

Kuva: Näytelmäkirjailija ja dramaturgi Pipsa Lonka sai Sibelius-rahaston avustuksen libreton kirjoittamiseen Riikka Talvitien teokseen. (Kuva: Teatterin tiedotuskeskus TINFO)

[8.12.2017; korjattu 8.12.2017 Pipsa Longan ja Hanna Weseliuksen tiedot]

  • Arkistot