• Arkistot

Jovanka Trbojević kuollut

Säveltäjä Jovanka Trbojević menehtyi perjantaina 12.5.2017 vakavaan sairauteen Helsingissä. Hän oli syntynyt Jugoslaviassa vuonna 1963. Lapsuutensa ja nuoruutensa Trbojević vietti Belgradissa, jossa opiskeli pianonsoittoa vuosina 1970–1981 Mokranjac-konservatoriossa. Sittemmin hän valmistui diplomi-pianistiksi Prahan musiikkiakatemiasta vuonna 1986. Vuonna 1989 hän aloitti sävellyksen opiskelun Sibelius-Akatemiassa Paavo Heinisen ja Eero Hämeenniemen johdolla.

Suomessa Trbojević tunnettiinkin ennen kaikkea säveltäjänä. Hän kirjoitti lukuisia kamarimusiikki- ja orkesteriteoksia sekä useita oopperoita. Lisäksi hän sävelsi musiikkia näyttämöteoksiin ja elokuviin.

Lisää tietoa Jovanka Trbojevićista ja hänen musiikistaan esimerkiksi Music Finlandin tai Kalevala-seuran sivuilta.

Kuva: Maarit Kytöharju